Tiistai

ANTEEKSI. Mulla on ollut oikein superhiljaista blogissa. Ette nyt saa vielä tuoreita kuvia, kiitos turvotuksen. Päätin kuitenkin ruveta tarkastelemaan sitä, miten olenkaan päätynyt tähän. Tää postaus on pitkä ja puuduttava, enkä tiedä kiinnostaako ketään. Saatan myös poistaa, jos alkaa ahdistaa liika informaatio.

-------

Olin ala-asteella aina se pullukka kaikkien kaveri. Se, joka pärjäsi koulussa eikä kiusannut ketään. Pukeuduin kukkatrikoisiin ja hassuihin paitoihin, kun muut käyttivät farkkuja ja merkkihuppareita. Muut oli laihoja ja timmejä, minä olin luokan pisin ja sen päälle vielä pyöreä. Mulla oli TISSIT. Ja mua kiusattiin niistä, ja painosta ja kaikesta muustakin siitä eroavaisuudesta. Mulla ei ollut paljon kavereita, kotona isä joi kaikki rahansa kurkusta alas, äiti yritti jaksaa kaikkea ja sisko kerjäsi huomiota kaikin keinoin. Viidennen ja kuudennen luokan ajoilta mulla on ensimmäiset muistot masennuksesta, vaikka sillon luulin vaan olevani tavallista surullisempi lapsi. Vihasin mun kroppaa, mutta söin ahdistukseen.

Kun menin seiskalle, kiusaaminen jatkui ja paheni. Olin tyyliltäni poikamainen - ja todella pyöreä. Olin suurimmissa mitoissani ja vaatekoko oli 42. Viiltelin ja ensimmäiset itsemurha-ajatukset syntyi tuolloin. Isän juonti paheni ja paheni, sen käytös muuttui aggressiivisemmaksi ja uhkaavemmaksi.

Kasin aikana mun itsetunto katosi kokonaan. Ruotsin opettaja haukkui mut jokaisella tunnilla ja lopulta ilmoitti, että sille olisi oikein ok, jos mä kuolisin - koko luokan edessä. Tein valituksen rehtorille, mutta mua eikä ketään muuta uskottu. Aloin lopultakin uskoa, että kuolema olisi ihan ok ja hyvä juttu. Musta tuli itsetuhoisempi ja aloin käyttää lääkkeitä väärin, viiltelin enemmän, raavin ja hakkasin - itseäni siis. Silloinen paras ystävä sai musta tarpeekseen ja jäin yksin. Olin yksinäisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Yhdeksännelle mennessä olin täysin loppu. Mun masennus paheni ja menetin ruokahaluni. Paino tipahti pari kiloa hujauksessa, ja se tuntui hyvältä. Tarkkailin pikkasen syömisiäni ja se putosi helposti lisää. Aloin rakastua nälän tunteeseen ja vaa'an pienempiin lukuihin. Samaan aikaan isä joi enemmän kuin koskaan ja hän kertoi päivittäin, kuinka ruma ja vastenmielinen hänen mielestään olin. Hän selitti minun olleen vain yksi iso virhe ja kuolemani olisi hyvä juttu. Isäni yritti itsemurhaa moneen kertaan. Aloin suunnitella itsemurhaani yksityiskohtaisemmin.
Ruokamäärien ja liikunnan suhde alkoi hämärtyä, siitä tuli päällimmäinen asia ajatuksissani. Paino putosi putoamistaan ja kyllä sen terveydenhoitaja huomasi. Kevään ajan ravasin punnituksissa ja kaukana ei ollut mitkään tarkemmat lääkärikäynnit. Ysi kuitenkin loppui - mä olin vapaa. Tai niin mä luulin.

Amiksen ekalla kaikki vain paheni. Mun masennus sai yliotteen, siitä tuli kaikki mitä mulla oli. Kamppailin viiltelemisen lopettamisen kanssa, olin päättänyt sen loppuvan. Paino ja ruoka oli mun mielessä koko ajan, oli ylä- ja alamäkiä. Se vuosi meni vähän sumussa.

Amiksen kakkonen oli syömisongelmien kulta-aikaa. Aloitin oksentelemisen, aluksi harvemmin ja lopulta siitä tuli lähes päivittäistä, joskus monta kertaakin päivässä. Käytin laksatiiveja ja muita valmisteita, paastoilin päiväkausia ja liikuin hulluna. Yritin myös ensimmäistä kertaa itsemurhaa. Kuten huomata saattaa, epäonnistuin. Vitutus siitä nosti intoa laihtua entisestään. Lopulta saavutin tähän mennessä pienimmän painoni - 48. Olin niin itetuhoinen, että ei se jäänyt muilta huomaamatta. Passitus laitokseen oli vain hiuskarvan varassa, mutta jotenkin onnistuin peittämään sen kaiken paremmin - en päätynyt minnekään. Keväällä sain parantumisvimman. Ajattelin, että läskinä voisin kelvata. Lihoin järkyttävät 7kg.
Heräsin toukokuussa ja päätin tehdä asialle jotain, haaveet keijukaisuudesta eivät voi olla vain haaveita, ne on tulevaisuus. Paino on lähtenyt tippumaan. Oksentelusta on tullut jälleen arkipäivää ja laihdutusvalmisteiden popsiminen, paastot, liikunnat ja muut on ihan tavallista. Itsetuhoinen käytös loistaa taas läsnäolollaan.

Siinä tiivistetysti. Ja jos niitä kuviakin loppuun pistäisi..

8. luokka, paino 63kg

9. luokka, paino 60kg

9. luokka, paino 58kg

Amis 1. paino 52kg

Amis 1. paino 51

Amis 1. paino 52

Amis 2. paino 49kg

Kesäloman alku, paino 54kg

Hah. Joskus sitten ihan tuoreet ja kunnolliset kuvat.

// ja pienen paljastumisen vaaran pelossa jätän jotkut tapahtumat tästä kertomatta, lähinnä liittyen siihen, mitä isä teki mulle.

~leah