Musta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään, anteeksi. Olen päästänyt itseni lässähtämään, olen lihonut. Sisällä vaanii jatkuva ahdistus, viha ja pelko. Mua syötetään enkä keksi enää ainuttakaan tekosyytä olla syömättä. Nyt mä paastoan huomiseen saakka, sitten syön - ihan vähän vain - koska on pakko. Mä vihaan tätä. Todella odotan koulua, kun pääsen taas määräämään kaikesta ihan yksin.
Poikaystävä ohimennen vahingossa myönsi, että inhoaa läskejä ihmisiä. Musta ei voi tulla sellainen. Mun motivaatio nousi heti enkä ole syönyt murustakaan sen kommentin jälkeen, juonut vain kahvia. Käyn kohta lenkillä ja teen tuplana normaalin lihassarjani. Mun painon lasku alkaa nyt - ihan todenteolla.
Mulla on sellainen olo, että mun on pakko päästä puhumaan jollekin. Jollekin sellaselle, jota kiinnostaa mutta samalla ei kiinnosta yhtään. Jaksaisi kuunnella, mutta ei jäisi vaivaantumaan tai ajattelisi liikaa. Mutta ei sellaista ihmistä ole, johon vielä luottaisin. Äh?
Mun takia poikaystävällä meni välit parhaaseen ystäväänsä. Se oli mun vika. Se ihminen vihasi mua, ja nyt en saa edes tilaisuutta korjata asioita. Olenko mä ihan huono tyttöystävä?
~leah
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti