Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi.

Kovat oli ajat ollu hällä takana, mut kuka uskois 'et on olemassa surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan. Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois? Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Maanantai vaiko ehkä Tiistai


Hurr, mä olen hengissä edelleen. Ja aion pyhästi vannoa pävitteleväni tätä blogia jälleen uudelleen. Oon päässyt jälleen hyvään vauhtiin tän painon putoamisen kanssa, ja sillon blogin kirjottaminenkin tuntuu helpommalta. Mua ei hävetä niin paljon. Tän päivän kalorit on  250  eikä niihin kuulu ainuttakaan suunnittelematonta kaloria. Päinvastoin alitin mun 400kcal rajan, mutta en väkisinkään ruvennu syömään, kun ei tehnyt mieli mitään/ollut nälkä.
Juksuttelu, piilottelu, vähättely, liikkuminen salassa - kun en koskaan olisi niitä jättänytkään vähemmälle, epännistunut. Vaan vaaka ja peili näyttää totuuden. Tää on onnistunut ennenkin, ja nyt mä vien tän loppuun saakka.

Tykkään tästä keveämmästä olosta, kun masu kurnuttelee tyytyväisenä tyhjyyttänsä kun painaa pään tyynyyn ja käy nukkumaan. Se kurnuttelee aamulla bussissa, koulussa ruokalassa veisten ja haarukoiden kalinassa. Ja lopulta sen tajuaa huomaavansa vaan sillon, kun vaivaa masulle pienen ajatuksen.

KIITOS ihanalle 60 lukijalleni, kuinka teitä onkaan noin monta! <3
Musta tuntuu etten ole seuraamassa jokaisen teiän blogia, joten jos jaksatte niin linkitelkää blogien osoitteita tohon kommenttikenttään, niin ryhdyn lukemaan! :-) Joitain luen kyllä nimettömänä bloglovinin kautta, kun tää blogger ei aina kirjaa mun toista käyttäjää ulos noista lukijajutuista jotenkin, mutta luen kyllä jokaisen tähän laittavan blogia! 

~leah

7 kommenttia:

  1. http://jennaanette.blogspot.com/ ! :--------)

    VastaaPoista
  2. toosweetlife.blogspot.com (:

    Kiva ku oot taas takasin kirjottelemassa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille kummallekin, luen nyt molempia! :-)<3

    sugar: Jep ja nyt en katoa minnekään!

    VastaaPoista
  4. freshscream.blogspot.com (:

    Mä eksyin vahingossa tänne sun blogiin ja jotenki ku luin ekan tekstin nii heti tuli sellane olo että liityn lukijaks sulle. c:

    VastaaPoista
  5. http://somedayeverythingisbetter.blogspot.com
    kiva kun palasit kirjoittamaan:)

    VastaaPoista
  6. toi käyttisjuttu, itellä sama juttu välil! sit klikkaan et lue nimettömästi ja sit pystyy ryhtyyn lukijaks toisel käyttiksellä ja käyn toisel vaan poistaan sen listasta. OK OON AHVEN SELISTÄN MESES...

    http://ahvenkakku.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Blackout: Voi sua, mutta luen! :-D

    suicidecandy: Oi, kiva kuulla että oot tykänny. Luen nyt myös sun blogia! :-)

    Effy: Palasin, vaikka nyt pitempi tauko olikin.. hups. Luen sun blogia. :-)

    Goofy: Joo se on ärsyttävää ja nytki luen näitä kaikkia anonyymisti niin kauan et se tyhmä toimiii! :--( Ja luen sun blogia hih!

    VastaaPoista