Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi.

Kovat oli ajat ollu hällä takana, mut kuka uskois 'et on olemassa surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan. Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois? Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Tiistai

1 kommentti:

  1. Kiitos ihanasta kommentistasi<3:) Vaik en mä kyllä oo..

    Mut joo toi kuva on kyllä vaa niin totta.. Ja vähän turhan tuttu lausahdus..

    VastaaPoista