tiistai

Niin mielelläni, kun tavallaan olisinkin pysytellyt poissa tästä blogista, mä olen täällä taas. Yhä useammin kirjaudun jo pelkän sivun avaamisen sijaan sisään, joskus aloitan tekstin, mutta poistan kuitenkin. En halua myöntää, etten mä sittenkään pärjännyt. Haluaisin olla terve, iloinen, elämästä nauttiva oma itseni, mutta olen edelleen jotain aivan muuta.

Mulla on tekopyhä fiilis. Me ollaan poikaystävän kanssa puhuttu viime aikoina painosta, paljonkin. Se on niin laiha, että mua pelottaa sen kropan jaksaminen. Mua pelottaa siinä monet asiat. Silti samaan aikaan inhoan omaa kroppaani ja olisin mielelläni kiloja, kiloja keveämpi ja senttejä kapeampi. Poikaystävä sanoo lihoneensa, samalla mä hymyilen ja kerron olevani ylpeä, mutta samalla käyn omaa taistoani, toiseen suuntaan.

Halusin uskoa masennuksen hellittävän vähitellen, mutta miksei se sitten mene pois? Se ei ole mikään salaisuus näköjään enää kenellekään, opettajatkin kyselee ja ehdottaa jonkinlaista lääkitystä, kun en näytä pärjäävän ilman. Mä en halua pillereitä, haluan vaan löytää oman iloisen itseni.
Olen niin yksin.

Onko siellä vielä joku, pitkän tauonkin jälkeen lukemassa?

~leah