Tiistai

Iltapaino -800g edelliseenmittaukseen, joka oli siis aamupaino eiliseltä. Uskallan veikata meneväni uudessä kilossa huomenna aamulla, koska tää päivä on mennyt hyvin. Tein salilla hyvän treenin ihan itsekseni, varmaan salitreeneistä rankimman yksin tehdyn tähän mennessä.
Syömiset ihan okei. Kaloreita syömisistä kertyi n. 500. Vähemmänkin olisi voinut puputtaa napaansa, mutta minkäs sille enää mahtaa. Ei auta kuin mennä huominen paremmin.

Oon jo hyvän aikaa harkinnut tän typerän ehkäisykierukan poistamista. Tähän päädyttiin, kun olin allerginen minipillereille eikä muitakaan nappuloita voinut migreenin takia saada. Tää oli muka ainoita vaihtoehtoja enää, mutta en tiedä sitten haluankokaan enää mitään vaihtoehtoja. Turvottaa, paino nousuherkässä enkä ole oma itseni. Lista on pitkä ja miinuksia enemmän kuin plussia. Äh.

Mun tekisi mieli m ennä vielä juoksemaan edes pari kilometriä, mutta oon niin väsynyt, että silmät ei meinaa pysyä auki. Tätä se on herätä viideltä, vaikka menin illalla jo yhdeksän jälkeen nukkumaan. Mutta niin mun pitäisi olla nytkin, nukkumassa.

Mun ajatukset harhailee enkä saa kirjoitettua.

~leah

Lauantai

Heräsin outoon tunteeseen. Kauan ei tarvinnut selvitellä tunnetta. Sitä kutsutaan vatsataudiksi. Kaikki hyvät suunnitelmat tästä päivästä pirstaleina. Rääkkitreeni salilla jää tekemättä, noottia tulee personal trainerilta, mutta ennenkaikkea itseltäni. Mun on oltava huomenna treenikunnossa. Mun on päästävä jo illalla juoksemaan. Aamupaino on saatava huomenna. Epätietoisuus ahdistaa.

Välillä välttelin vaakaa. Tiesin sen aiheuttavan vain pahaa mieltä. Vielä peiliäkin pahempaa.Mutta möröt pitää joskus kohdata, ettei ne holtittomasti nappaa varpaasta keskellä yötä. En sitten tiedä, oliko turvallisempaa sukeltaa suinpäin sängyn alle ansaan.

Mikä on tavoitepaino? Milloin sellainen sitten saavutetaan? Mulla oli viimeksikin niitä. Ensin oli 60, se ohitettiin leikiten. Sitten tuli 55, sekin ohitettiin leikiten, pieni jumi jossakin 57 tienoilla. Sitten tuli 50. Sen kanssa junnattiin ja junnattiinkin sitten ihan turhaan. Ne viimeiset parisataa grammaa ei meinanneet mennä millään. Mutta sitten sekin kirottu kymmen jätettiin taakse ja aloitettiin nelosella alkavat luvut. Enää ei ollut selvää tavoitepainoa. Välillä se oli 45, välillä 40, kun taas joksus 37. Neljääviittä hivottiin jo ennen kuin alettiin lähteä kuperkeikkaa.

Nyt mä olen tässä, enkä osaa määrittää sitä tiettyä lukuparia, johon olisin tyytyväinen. En osannut tehdä sitä viimeksikään, mutta silti mä onnistuin pudottamaan. Jos mä onnistuin silloin, miksi en onnistuisi myös nyt?

~leah

Torstai

Se on kun vaipuisi painajaiseen. Tai heräisi kauniista ja ihanasta unesta todellisuuteen. Vilkaisu peiliin riitti. Aina siihen päivään saakka olin ollut jo tyytyväinen. Tiesin keränneeni elopainoa, mutta en laskenut enää jokaista suupalaani, en muistanut enää jokaisen ruoka-aineksen kalorimäärää. En sitä, paljonko kuluttaa tehdä niin ja niin monen kilometrin lenkki. Olin elänyt ajatuksessa, että ei enää koskaan.
Mutta entä sitten, kun ne silmät avautuvat. Se pehmoinen kroppa ei ole enää oma kroppa, se on jonkun toisen. Mun kroppa ei ole sellainen. Mun on pieni ja se on piilossa sen kaiken "terveyden" alla, jolla perustelin kaiken kerääntyneen painon. Aina siihen päivään saakka.

Sitten tuli päätös ja toinenkin. Taskuun päätyi salikortti ja kaupasta piti käydä ostamassa uudet urheilurintsikat. Mun tissit ei mahdu enää noihin, jotka on ostettu alle 50-kiloisena. Menin salille ja turhaannuin, en mä osaa mitään. En mä jaksa enää mitään. Kaikki tuijottaa. Mä palkkasin personal trainerin. Mä treenasin kuin hullu. Ja sitten mä astuin vaa'alle ja tunsin sen saman läikähyksen kuin ennen, mä olen laihtunut monta kiloa hetkessä.

Terveellinen painonpudotus alkaa tuntuakin vaaralliselta. Samat ajatukset eksyvät mun luo. Jos mun paino putoaa noin mun syödessä, entä jos skippaan tuon aterian. Ja ehkä toisenkin. Ehkä voisin tehdä ylimääräisen lenkin. Ehkä voisin kävellä samalla kun syön. Miksi niin viaton asia kuin liikunnan aloittaminen ja tavoitteena rauhallinen painonpudotus voi aiheuttaa tällaisen sotkun? Enkö vaan voisi pudottaa niitä kiloja ja olla taas tyytyväinen. Mistä nämä ajatukset tulevat? Miksi mä kuuntelen niitä?

Ja miksi mä olen taas täällä?

~leah