Varoitan vaan, tää on kunnon angstipostaus. Tää päivä oli kamalin päivä.
Mä luulin, että tää päivä meni perseelleen sillon, kun pistin ruokaa suuhuni. Mutta olin niin väärässä. Sillon mä olin vielä muilla tavoin onnellinen - mulla oli paras ystävä. Menin vielä hymy huulilla kotiin, istuin bussissa ja jopa mietin sitä, että kohta on kesä ja mitä kaikkia suunnitelmia meillä oli sitä varten. Sitten isku vasten kasvoja, meillä meni välit poikki. Musta tuntuu, että olen mokannu elämässäni jälleen sen tärkeimmän - karkotan ihmiset mun läheltä. Olen ollut vakavasti masentunut, itsetuhoinen ja yrittänyt itsemurhaakin hieman huonolla menestyksellä, mutta silti sanon ettei muhun koskaan ole sattunut näin paljon kun mitä muhun juuri nyt sattuu. Tuntuu, että olen umpikujassa enkä voi kääntyä edes takaisin, olen jumissa. Olin jo vetämässä noi napit naamaan ja availemassa ranteitani (ohhoh käsittelen hyvin tunteitani!!) kun tajusin, että en voi aina paeta kaikkea, tää mun on kohdattava kasvoista kasvoihin. Mun on vielä pakko yrittää. Ja ehkä olisi vielä minimaalinen mahdollisuus, että pääsisin edes puheväleihin tuon parhaan ystävän kanssa (vai pitääkö nyt sanoa ex? EI). Se tuntuu kuitenkin juuri nyt aika epätoivoiselta toiveelta.
Juttelin sitten J:n kanssa ja koitin purkaa pahaa oloani. Hän kyllä kuunteli ja kuuntelee edelleen niin hyvin kun vaan pystyy ja voin sanoa että hyvin on jaksanu siihen nähden miten paljon oon viime aikoina ruikuttanu jostain. Mulla on siitäkin hirveen huono omatunto ja tiiän, että mun on pakko lopettaa. Eihän nyt kukaan jaksa kattoa tämmöstä ruikuttavaa ämmää. Tää on niitä hetkiä, kun toivon etten eläis kaukosuhteessa ja nyt ei olisi edessä se viikonloppu kun kummankin kalenterit täynnä eikä mitään mahista matkustella. Mä tarvitsen nyt sen ison halin ja paljon rakkautta.
Ainut minimaalinen plussa tässä kaikessa on se, että mun ruokahalu on täysi nolla ja mulla on tapana purkaa pahaa oloa juoksemalla. Edessä saattaa siis olla vihdoinkin sitä rajua painon pudotusta, kiitos. Silti just nyt toivon mielummin parasta ystävääni takasin kun niitä muutamaa kiloa helvettiin mun kropasta. Luulin, että kroppa on mun elämässä aika isossa osassa, mutta näin isossa osassa se ei ole. Ole rakas kiltti, tule takaisin?
~leah
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti