Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi.
Kovat oli ajat ollu hällä takana, mut kuka uskois 'et on olemassa surullisia keijuja?
Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan. Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois? Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Tiistai
Iltapaino -800g edelliseenmittaukseen, joka oli siis aamupaino eiliseltä. Uskallan veikata meneväni uudessä kilossa huomenna aamulla, koska tää päivä on mennyt hyvin. Tein salilla hyvän treenin ihan itsekseni, varmaan salitreeneistä rankimman yksin tehdyn tähän mennessä.
Syömiset ihan okei. Kaloreita syömisistä kertyi n. 500. Vähemmänkin olisi voinut puputtaa napaansa, mutta minkäs sille enää mahtaa. Ei auta kuin mennä huominen paremmin.
Oon jo hyvän aikaa harkinnut tän typerän ehkäisykierukan poistamista. Tähän päädyttiin, kun olin allerginen minipillereille eikä muitakaan nappuloita voinut migreenin takia saada. Tää oli muka ainoita vaihtoehtoja enää, mutta en tiedä sitten haluankokaan enää mitään vaihtoehtoja. Turvottaa, paino nousuherkässä enkä ole oma itseni. Lista on pitkä ja miinuksia enemmän kuin plussia. Äh.
Mun tekisi mieli m ennä vielä juoksemaan edes pari kilometriä, mutta oon niin väsynyt, että silmät ei meinaa pysyä auki. Tätä se on herätä viideltä, vaikka menin illalla jo yhdeksän jälkeen nukkumaan. Mutta niin mun pitäisi olla nytkin, nukkumassa.
Mun ajatukset harhailee enkä saa kirjoitettua.
~leah
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mä olin jo luullu, että oot lopettanu tän blogin ja poistuin lukijoista joskus kauan sitten :D Mut kiva ku kirjotat taas (:
VastaaPoistahei sä oot täällä taas ! moi ihana ♥
VastaaPoista