En ole kirjoittanut tänne aikoihin. Mulla iski fiilis, että mä kelpaan näin. Mun on pakko kelvata, en rupea muuttamaan itseäni muiden vuoksi. En kärsi kelvatakseni jollekin muulle. Yritin syödä normaalisti. Ja tarvitseeko edes kertoa, että mä olen lihonut. En ole astunut vaa'alle vaikka vaikeaa on ollut, mutta kyllä mä nyt nään turvotuksen peilistäkin.
Sitten tajusin, että enhän mä tee tätä muiden vuoksi vaan itseni. En viihdy pehmeässä, "terveessä" ja normaalissa vartalossa. En halua olla mikään normaali, haluan olla laiha. Keijukainen.
Oon tehny kaiken varoen, että en paljastu. Mutta mua ei kiinnosta enää, kunhan olen laiha. Kunhan mussa ei ole mitään ylimääräistä. Mun täytyy kelvata itselleni, sen jälkeen vasta jollekin muulle.
Musta tuntuu ensimmäistä kertaa elämässä, että joku välittää musta, enemmän kun ystävänä ja oikeasti tarkottaa sanojaan. Ennen ne on tuntunu vaan valheilta, velvollisuuksilta. Olen ollut joku korvike ja leikkikalu. Silti mua pelottaa enkä tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Tuntuu etten kelpaa kohta hänellekään, jos lihon vielä grammankin. Mun täytyy laihtua, nyt.
Anteeksi tää kauhea angstipostaus, mutta leah on täällä taas. Kirjoitteleminenkin muuttuu aktiivisemmaksi, kun en yritä leikkiä mitään tervettä. En mä ole, enkä haluakaan olla. En päästä peikoista ja möröistä irti.
~leah
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti