Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi.

Kovat oli ajat ollu hällä takana, mut kuka uskois 'et on olemassa surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan. Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois? Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Tiistai [keskiviikko]



Käytän jo ennen käyttämääni kuvaa. Se on täydellisimpiä kuvia, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Enkä löytänyt edes yhtä ainutta kuvaa, vaikka kuinka etsin, josta en olisi löytänyt liikaa vikoja. Liian pyöreät reidet, löllyvät allit, pullottava vatsa... Musta tulee kriittisempi päivä päivältä. Niin itseäni kuin muitakin kohtaan.
Tein tänään jouluostoksia perheeni kanssa. Kiemurtelin hyllyjen välissä ja valitsin omenoita. Muut otti limua, mä otin kivennäisvettä. Niille ostettiin konvehtirasioita, mä otin mandariineja. Äiti katsoi muhun taas niillä surumielisillä silmillä. Otin sen mieliksi myös viinirypäleitä ja hunajamelonia sekä maustamatonta kaurajogurttia. En todellakaan odota joulua, en jouluruokaa.

Teet mut joka päivä onnellisemmaksi, vaikka et olekaan mun. Et ainakaan vielä.

~leah

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti