Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi.
Kovat oli ajat ollu hällä takana, mut kuka uskois 'et on olemassa surullisia keijuja?
Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan. Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois? Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.
perjantai 4. helmikuuta 2011
Perjantai
Oon eläny koko päivän jossain horroksessa. En tunne mitään, mikään ei tunnu miltään. Silti olen itkenyt enemmän kun aikoihin, järkeä? Mun vatsa pömpöttää kun jollain afrikkalaisella nälkälapsella ja naama on ihan turvoksissa. Ei ihmekään, että ne nauroi mulle.
Haluan tästä peikosta eroon, anna mun olla taas onnellinen.
Paastoan.
~leah
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti