Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi.

Kovat oli ajat ollu hällä takana, mut kuka uskois 'et on olemassa surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan. Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois? Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Keskiviikko

51,4kg BMI 18,9

Mun on pakko saada kontrolli takaisin. Ihan pakko. Haluan tuntea itseni taas keveäksi ja hennoksi. Hauraaksi. Askeleet eivät tömähtele lattiaan. Täydellistä.

Nyt mun on ollut pakko syödä. Kaikki vahtii mun ruokia ja huomaa, jos yritän luistaa. Mua ahdistaa, kun en voi päättää omasta elämästänikään enää. Mutta siihen tulee muutos. Kohta voin taas aloittaa sen.
"Söin jo", "ei ole nälkä", "mulla on huono olo". Tiedän, että niin ei kuuluisi tehdä, mutta mun on pakko. Haluan olla kaunis. Haluan, että joku välittää musta.

Mua ahdistaa muukin kuin paino. Ihastuin viimeksi yli vuosi sitten. Mutta nyt kävi niin. En tiedä rakastanko vai vihaanko tätä tunnetta, kun vatsassa kutkuttaa sun ajatteleminen. Kun muistelen sun kosketusta ja sitä, kun maattiin ihan vieretysten. Silti olet niin kaukana ja yksinkertaisesti en koskaan voi sua saada itselleni. En edes melkein.

~ leah

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti