Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi.

Kovat oli ajat ollu hällä takana, mut kuka uskois 'et on olemassa surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan. Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois? Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Tiistai


En uskalla astua vaa'alle. Tiedän että se valehtelee nyt. Tai se ei valehtele, mutta tää on tää sama juttu joka helvetin kuukausi. Nyt olen viisas, en punnitse pariin päivään. Mutta se ahdistaa. En todellakaan tiedä, missä mennään.
Mä failasin taas. Hiton herkut. Nostakaa jo niitä hintoja, niin mulla ei ole rahaa. Mulla ei tule kiusausta ostaa niitä. Muuten ruokis meni niin täydellisesti, mä hillitsin itseni.

Mun synttärit. Ne lähestyy päivä päivältä, ja mua ahdistaa. En halua taas olla vanhempi. Haluan kasvaa toiseen suuntaan. Olla huoleton pieni minä. Musta tuntuu, että petän mun äidin luottamuksen. Jonkun täytyy mennä pieleen, kuten aina. Ja sitä luottamusta mä en halua pettää, en ikinä.

Ole kiltti, ota mut syliin.

~leah

1 kommentti:

  1. Kiitos kommentistasi. Se lämmitti sydäntä :)

    kiitos ja hali<3

    Ps. Tykkään sun blogistas

    VastaaPoista