Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi.

Kovat oli ajat ollu hällä takana, mut kuka uskois 'et on olemassa surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan. Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois? Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Lauantai


50,6kg BMI 18,6

Miten paljon ihminen voi vihata itteänsä? Toivottavasti ei enää hirveän paljon tätä enempää, en kestä. Mun kroppa ei pienene millään. Se vaan paisuu joka kerta, kun katson peiliin. Vaaka jumittaa samoissa numeroissa, vaikka vatsa ja jokainen lihas kropassa huutaa ruokaa. Kun juon vettä, voin melkein tuntea kun se valuu vatsan pohjalle ja jää sinne vellomaan. Turvottamaan.
Mun on pakko päästä eroon näistä pyöreistä reisistä, pullottavista pohkeista ja roikkuvasta vatsasta ennen kun ne pistää mut uimaan. Ennen kun kukaan näkee mua vähissä vaatteissa. Ennen kun mä olen valmis vajoamaan.

Mä en onnistunut paastossa.

Kohta on joulu, siihen on pikkuisen päälle kuukausi. Kaikki kaupat pursuaa jo joulukoristeita ja niissä soi joululaulut. Mua ahdistaa joka päivä mennä niiden ohi, läpi. Tahdon nukkua joulun yli. Se on liian lämmin ja pehmeä.

Näen kuinka sä kärsit. Etkö voisi vain päästää irti? Sun olo helpottaisi. Vaikka sä et koskaan tarttuisi mun käteen, mutta nyt sä kärsit. Ja mä kärsin kun katson sitä.

~leah

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti