Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi.
Kovat oli ajat ollu hällä takana, mut kuka uskois 'et on olemassa surullisia keijuja?
Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan. Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois? Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.
maanantai 31. tammikuuta 2011
Maanantai
Aah tän päivän piti olla ensimmäinen paastopäivä, hyvä alku viikolle. Alkupäivä sujuikin sitten mallikkaasti ja litkin vettä ja aamulla cofitabseja. Koulussakin meni jopa hyvin ja hyödynsin liikuntatunnin treenailemalla, vaikka tarkotus oli vain suunnitella liikuntatuokioita. Autokoulun jälkeen kuitenkin kotiin tullessa täällä oli pullat ja kahvit pöydässä ja pakotettiin syömään. Mutustin ikuisuuden sitä pullankänttyrääni kunnes päätin että ihan sama, syön ja deletoin. Mussutin sitten hiukan tonnikalaa ja murojakin, en toki yhdessä. Musta tuntuu silti edelleen, että vatsassa on jotain, mutta ei sieltä tule enempää. yhh. Mulla ei ole edes vaakaa, niin mä en näe!
Huomenna sitten paastoan puhtaasti nollilla enkä sorru mihinkään, vaikka henki muuten menisi.
Ja onko tämä reilua? Mulla ei ole tapana ihastua, ei koskaan. Mulla ei yleisesti ole tunteita hirveämmin kuin kaverimielessä. Ja nyt kun mun elämä on ihan perseellään noin muutenkin enkä todellakaan ole mitään tyttöystäväainesta, olen ihastunut ja saan vastakaikua. Miksi juuri nyt?
~leah
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Sunnuntai
Mulla iski perjantaina taas se "mä en oikeasti halua tätä" -fiilis ja mun paastoaikeet kaatuivat. Mietin, että haluan lapsia joku päivä, enkä anna tän pilata sitä. Päässä naksahti ja ajattelin, että mä parantuisin ahmimisella. Mitä? Söin salaattia niin paljon että olisin voinut oksentaa, mutta päätin olla oksentamatta. Mua turvotti ja vitutti koko viikonlopun perjantain "parantumisyritys" ja ahmin lisää. Nyt mua etoo niin paljon, että en osaa kuvata tätä. En mä mitään halua parantua. Haluan olla laiha ja kaunis. Sitäpaitsi lapsi on niin kaukainen ajatus ettei mun tarvii murehtia sitä nyt, ja mä tarvitsisin vierelleni jonkun sen kasvattamaan. Ja mä olen yksin.
Istuin saunassa ja tajusin, että kyllä mun kropasta saa hyvän. Kun mä vaan pidän itsekurin enkä jää taas kiinni, mun olo ei saa mennä niin heikoksi. Aloitan tämän sitten paastolla, niin pitkällä kuin vain ikinä kykenen. Lisäksi olen herkkulakossa ja vhh - dieetillä sittenkin kun paasto loppuu. Näille makkaroille on nyt aika heittää hyvästit.
Kun painan 45kg, hankin napakorun, bikinit ja söpön napapaidan, jota voin käyttää kesällä. Ehkä.
Sano mulle jo suoraan, mitä sä ajattelet. En kestä epätietoisuutta.
~leah
torstai 27. tammikuuta 2011
Torstai
Huomenna on mitä luultavimmin tiedossa pakkosyöttöä, vaikka koitan vielä kaikin keinoin sitä estää. Yritän aloittaa paaston huomenna, mutta viimeistään lauantaina. Tosin sekin voi vielä kusahtaa mikäli huomisesta tulee pakkosyöttöpäivä. Viimeistään sunnuntai on ensimmäinen paastopäivä, ja paastoan niin kauan kuin kroppa millään vain kestää. En hitto sentään anna itseni näyttää niin heikolta, että mua ruvetaan syöttämään taas väkisin ja raahataan vaakaa naaman eteen, että mikä tässä nyt mättää.
Mutta kaikkein mieluiten vetäisin noi napit naamaan ja nukkuisin ikuista unta. Odotan edelleen vaan sitä täydellistä hetkeä, kun mikään ei voi mennä vikaan..
~leah
[ 23 lukijaa jo, kiitos ihanat! ♥ ]
tiistai 25. tammikuuta 2011
Tiistai
Aamupaino 49,3! Olisin varmaan tanssinut riemusta ja ollut täyin motivoitunut kolmanteen paastopäivään, ellei mun kroppa olisi päättäny romahtaa. Leposyke hipoi pilviä ja jalat ei meinannu kantaa paria metriä. Kädet ei noussu 90 astetta korkeammalle, päätä särki ja ah. Eikä jäänyt mun hirveä olo äidiltäkään huomaamatta ja se sitten tuputti mulle aamupalaksi ruisleivän ja muroja. Mua etoi ja hirvitti, mutta sain kun sainkin syötyä ne.
Mun oli pakko jäädä myös kotiin lepäämään, sillä silmissä heitti joka kerta kun nousin vain istumaan. Yritin päivän mittaan jumppailla tuota aamiasta veks, mutta katinkontit, ei mun jalat noussu tai lihakset totelleet. Ahdistaa.
Myöhemmin jouduin vielä syömään wokkivihanneksia, niin että toi näki. Lisäksi mun vaadittiin astuvan vaa'alle. Eikä missään vessan rauhassa vaan tuon silmien alla. Onneksi olen hirveän oloni takia ollut käymättä vessassa ja wokki vielä mylläsi vatsassa niin olin hitusen yli 50.
Nyt olen kuulemma tarkkailevan silmän alla, ihan todella. En saisi syödä enää vain omassa huoneessani ja muuta ihanaa. Ja jos paino laskee alle tuon 50 niin se aikoo passittaa mut jonnekin..
Pelastakaa joku ja viekää mut pois täältä?
~leah
maanantai 24. tammikuuta 2011
Maanantai
Koko päivän olen ollut valmis hakkaamaan päätäni seinään ja heittelemään nappeja alas kurkusta. Koulu jumittaa paikoillaan ja oikeastaan ottaa takapakkia. Tänään meille heitettiin julmetusti tehtävää ja revin hiuksiani kuunnellessani luokkalaisteni juttuja.. Mutta selvisin jollain ihmeellä enkä edes lintsannut, vaikka mielessä kävi moneen kertaan vaan painella menemään!
Ja en ole varmaan koskaan himoinnut lähes mitä tahansa, niin nälkä mulla on ollut. Paaston toinen päivä menossa vasta, hitto. Mutta en onneksi langennut mihinkään.
Ja iltapaino kiitti ja kannusti jatkamaan, 49,7! Näin alhaisia lukuja taisin viimeksi nähdä 8 vuotta nuorempana ja 5cm lyhyempänä, pointsit punkerolle! Mutta tajusin, että musta on tähän. Ja kyllä, nuo on vielä nesteitä yms. mutta kyllä tää paino tästä vielä lähtee muutenkin laskuun.
Tekee hirveästi mieli wokkivihanneksia ja kala-salaattileipää! Onneksi meillä ei edes olisi niin en voisi missään mässäilyhimossa mennä niitä kokkailemaan, huh.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Sunnuntai
Aamuturvotus oli ihan järkyttävää. Kauhistuin oikein. Eikä siis vaa'an lukemat vaan miltä se näytti. Sais loppua koko menkat, ei kestä. Kaikki suunnitelmat kusahti, mutta onneksi olin päättäväinen ja järjestelin uusia.
Nyt on paaston ensimmäinen päivä kunnialla takana, päivän saldo on 2kcal yhdestä purkasta sekä sitten ihan vain vettä. Enkä ole pyörtynytkään! Vihdoin tää kroppa on taas tottunut tähän, enkä tarvii mitään 34563456kcal että pysyn tolpillani.
Ostin taivaalliset kengät ja olin vähällä ratketa salaattiin. Se näytti niin hyvältä ja hirveä nälkä. Jätin sen kuitenkin onneksi väliin. Teki mieli ostaa myös tavoitevaate, johon mahtuisin sitten vasta tiputettuani painoa. En kuitenkaan löytänyt mitään tooodella ihanaa, joten en sitten käyttänyt rahojani sellaiseen.
Anna pusu.
~leah
lauantai 22. tammikuuta 2011
Lauantai
Voin ihan rehellisesti sanoa, että olen kateellinen ihmisille, jotka osaa nauttia elämästään. Ne ei stressaa jokaisesta suupalasta tai painosta jokaisessa välissä. Niitä, joiden ei tarvitse miettiä jokaista asentoaan tai tekemistään. Ei laske syömiään tai kuluttamiaan kaloreita ja koita saada niitä kohdalleen.
Mun koulupanostus on täydessä nollassa ja tavoitteet on vain kurssien läpäisemisessä. Istun koulussa vain sen verran, kun on pakko. Ennen mä tavoittelin täydellisyyttä, istuin kiltisti tunneilla ja yritin saada hyviä numeroita. Nyt mä keskityn vain ristikoihin.
Eilen mä vaan söin ja söin. Paino ei silti aamulla ollut niin kamala kun pelkäsin, mutta liikaa silti. Kuitenkin ummettaa ja pöhöttää edelleen menkkojen takia, joten en sitä ihan todellista lukua saanut.
Tänään mennään kahvilla ja 1dl mansikkamehukeitolla. Kohta töihin ja illalla sitten kunnon treeni. Mun täytyy laihtua.
Älä puhu mulle kauniita ja suloisia, jos sä et oikeasti halua enempää kun tätä mitä meidän välillä on nyt. Turhaan vaan sekotat mua.
~leah
torstai 20. tammikuuta 2011
Torstai
Mun elämä näyttää menevän enemmän perseelleen päivä päivältä. Ja tällä valituksella karistan varmaan monta lukijaa, mutta tätä tämä on. Mä jäin kiinni, taas. Nyt mua pidetään jälleen silmällä. Tuo soittelee ja viestittelee mulle jatkuvasti, kysyy tekemisiä ja kuulumisia. Haluaa tietää missä olen, minne menen ja milloin tulen. Pelastakaa joku mut?
Yleensä mä en syö suruun, päinvastoin paastoan sillon. Kaikki ruokahalu ja nälk on tiessään. Kuitenkin parina viime päivänä mä olen syönyt, vaikka tuntenutkin sen jälkeen mieletöntä epätoivoa ja katumusta. Kunnollinen menkkapöhötys päällä, joten vaakakaan ei osaa kertoa totuutta. Ahdistaa. Mun on kuitenkin lauantaina helppo paastota, ja toinen päivä siihen perään ei ole vaikeakaan. Kyllä mä saan tätä painoa laskettua vielä tavoitteiden mukaan ennen syntymäpäivää ja lopulta ennen kesää.
Lainasin tänään kolme kirjaa kirjastosta. Lueskelin niistä jo kahta, mutta molemmat vaikuttaa jotenkin tylsiltä. En saa mitään irti. En kuitenkin tuomitse tällä kertaa parin ensimmäisen luvun perusteella, päätin lukea ne loppuun.
Tarvitsen tsemppaavan ihmisen tänne, nyt. Vapaaehtoisia?
~leah
maanantai 17. tammikuuta 2011
Maanantai
Tahdon olla kaunis, laiha, täydellinen. Keiju.
Mutta eihän sellasta ole olemassa, täydellistä.
Eihän?
Mua oikeesti pelottaa, mitä mun kropalle tapahtuu. Vaikka mä söisin, mua heikottaa älyttömästi. Eilen mun sydän tykytti järkyttävää vauhtia, rintakehää puristi, olin ihan jääkylmä ja kylmän hikinen. Sekä pyörryin kahdesti, kuten kerroinkin. Ja sama toistui tänään, mutta pyörryin kolmesti. Olin niin peloissani että tungin suuhuni ruokaa aivan liikaa. Tällä kertaa syöminen ei edes helpottanu. Kaiken päälle tuli vain ällöttävä epäonnistujafiilis.
Huomenna mä paastoan enkä tunge ruokaa suuhuni, en vaikka henki muuten lähtisi.
Mua pelotellaan laitoksella, ei syömisestä vaan itsetuhoisuudesta. Pelkään laitoksen tuhoavan mun ammattihaaveet. Ainakin se hidastaisi opiskeluita. Enkä mä sinne muutenkaan ole haluamassa, en ikinä. Onneksi mun elämän off-napit makaa turvassa laatikon perällä. Niille taitaa tulla käyttöä piankin, ellei ihmettä tapahdu.
~leah
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Sunnuntai
Ahdistus mun sisällä kasvaa päivä päivältä, alan ihan oikeasti olla loppu. Pengoin laatikoitani ja lopulta löysin haluamani. Haluaisin niin olla varma ja valmis, että mikään ei oikeasti menisi vikaan.
Aamulla herätessä mua väsytti älyttömästi. Otin cofitabseja kolme ja join vettä ennen aamujumppaa. Tän päivän piti olla vesipaastolla. Kuitenkin kun olin menossa alakertaan katsomaan leffaa ja hain keittiöstä vettä, pyörryin sinne keittiön lattialle. En tehny asialle mitään ja menin katsomaan sitä leffaa vesilasilliseni kanssa. Kuitenkin mua rupes oksettamaan siinä ja nousin lähteäkseni vessaan, puolessa välissä matkaa pyörryin taas. Onneksi olin yksin kotona koko aamun ja aamupäivän. Hautasin kuitenkin idean vesipaastosta ja hain desin jogurttia ja pikkasen muroja. Syömisen jälkeen mun olo vähitellen helpotti. En kuitenkaan uskaltanut treenailla tänään enempää, vaikka niin suunnittelinkin. Olen lepäillyt.
~leah
lauantai 15. tammikuuta 2011
Perjantai [lauantai]
En tiedä, mikä mua pidättelee täällä enää, olen miettiny sitä koko päivän taas. Oikeastaan koko viikon, mutta tänään en muuta ole tehnytkään. Mä näin, kuinka mä satutan mulle rakkaita ihmisiä enkä todellakaan kestä katsella sitä enää. Mulla on paha olla ja mun takia niilläkin on. Missä järki? Sitä minäkin.
Mutta mua pidättelee täällä enää pelko. Ei kivusta tai luovuttamisesta vaan siitä, mitä tapahtuu jos en onnistukaan, mutta en täysin epäonnistukaan..
Tää päivä meni vituiks sitten syömisten osalta. Aamu meni hyvin ellei jopa loistavasti, sitten nukuin päikkärit ja olo oli niiden jälkeen niin heikko etten enää osannut ajatella mitä tein - ja mä söin ja söin ja söin ja söin. Mutta mä en osannutkaan oksentaa. Mitään ei tullut ulos. Epäonnistun jo siinäkin.
Älä sittenkään halua mua, mä en tarjoa sulle mitään iloa.
~leah
maanantai 10. tammikuuta 2011
Maanantai
Aa, tänään 2468'n ensimmäinen päivä eli alle 200kcal täytyisi pysyä. Ja onnekseni meni hyvin, 164kcal eikä tarkoituksena olisi syödä enää mitään. Korkeintaan pari mansikkaa. Pelkäsin niitä pullantuoksuisia luokkalaisiani, mutta ei se ollutkaan niin kamalaa kun muistin.
Mulla oli suunnitelmia illalle, mutta mulle tehtiin oharit. Joten oon nyt sitten ollut kotona ja odotin että olisin saanut olla yksin ja treenailla oikein rauhassa. Mutta toisin kävi, täällä oli kaikki kotona. Huomenna tai viimeistään keskiviikkona ostamaan uusi kuminauha niin pääsee treenaamaan ja venyttelemään paremmin taas.
Ja oho, jo 12 lukijaa. Kiitoksia! :)
Odotan jo sitä, että pääsen näkemään sua. Oot niitä harvoja, jotka jaksaa tsempata mua.
~leah
lauantai 8. tammikuuta 2011
Lauantai
Mulla on kunnon epäonnistuja-ahdistusfiilis just nyt. Toi tyrkytti mulle aamupalaksi pienehkön banaanin ja intoilee nyt pannarin tekemisestä ja leffaillasta, kun möläytin etten ole lähdössä minnekään. Nyt en osaa sanoa mitenkään kauniisti enää ei, koska se on ihan innoissan. Jes! Oon syöny tänään sen banaanin & yhden annaksen piparin ja vettä. Enkä todellakaan ole syömässä mitään muuta, jos toi todella tekee sitä pannaria ja oikein vahtimalla vahtii että otan sitä - ja syön kans.
Oon suunnitellu nyt kun koulu taas alkaa, että kotiin tullessa kävelen ensin kiertoreitin pysäkille ja otan bussin, joka vie mut 4km päähän kotipysäkistä (vaihtoehtona 200m päähän jättävä). Näin mulla tulee sit ees 6km käveltävää koulumatkoista päivittäin, jotka tulee käveltyä reippaasti.
Kouluruoka on helppo skipata, sitä ei kukaan edes ihmettele kun vilkaseekaan mulle tarkoitettuja pöperöitä.. Onneksi.
Mutta meen tekemään lihassarjan x 2 ennenkuin istahan kattomaan sitä leffaa, toivottavasti ilman pannaria.
~leah
// EDIT: Ei leiponut pannaria, söin kyllä n. 100g mansikoita
perjantai 7. tammikuuta 2011
Perjantai

Mun täytyy sanoa, että olen tähän päivään aika tyytyväinen. Nukuin pitkät yöunet ja kun heräsin, mulla oli jo voittajafiilis. Söin aamiaiseksi pienen mandariinin ja lounaaksi pienen omenan.
Ja pidin kiinni treenipäivästäni. Juoksin portaita 30min + 15min (ylös), tein vatsoja, selkiä ja molempia kylkiä x100, kyykkyjä en jaksanut enää laskea 50 jälkeen, 50 haarahyppyä ja hyppistä 10min + 15min.
Söin äsken 1½dl valmista pastaa ja 2 (lasten)haarukallista tomaattikastiketta, jossa oli aavistus soijarouhetta. Join lasin vettä.
Nyt lähden reippaalle kävelylle, tavoitteena olisi 10km, mutta kahdeksaankin olen tyytyväinen. Sen jälkeen oikeutan itseni vielä yhteen omenaan ja veteen.
Tän päivän kalorisaldo siis on: n.300kcal
Ja treenillä kulutettu: n.1250kcal
Ei paha.
~leah
torstai 6. tammikuuta 2011
Torstai
Tarvitsen ystävän, joka kannustaa mut tavoitteeseeni. Pullantuoksuiset tai 'sinä olet jo täydellinen' -ystävät ei ikävä kyllä kannusta mua tässä asiassa, vaikka muuten niin ihania ovatkin.
Joku saisi lähteä mun kanssa salille, koskä päätin vihdoin hankkia sen salikortin. Vaikka se vaatiikin mun vähistä varoistani liikaa.
~leah
Torstai
Oon failannu niin pahasti, että mua oksettaa. Silti olen viimeiset kolme päivää tuntenut itseni elävämmäksi kun varmaan moneen vuoteen olen hetkeäkään ollut. Mä olen nauttinut siitä mitä mulla on, viettänyt aikaa ystävien kanssa - ja syönyt. Eilen kuitenkin tuli stoppi vastaan, kun istuttiin ystävien kanssa ruokapöydässä. Olisin voinut vajota maan alle tuijottaessani sitä lautasta. Tajusin, miten helvetisti olen syöny viimeisten päivien aikana.
Tänään sitten söinkin taas sen 1dl riisiä ja hitusen tonnikalaa, vähemmän kuin edellisellä kerralla kun tänne kirjotin. Join vettä ja sorruin yhteen pipariin. Huomenna on kuitenkin edessä treenipäivä, koska olen yksin kotona eikä kukaan ole estelemässätai yllättämässä mua. Ja mä en syö, en enempää kun 400kcal.
Juuri kun uskottelin itselleni, että näin on varmasti parempi, sun piti alkaa söpöstelemään. En mä voi päästää susta irti. Olen kohta heikompi kuin koskaan ennen sun kanssa, sanon kohta jotain, mitä kadun myöhemmin.
~leah
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Sunnuntai
Päätin sitten kirjoittaa oikein urakalla tänään. Mutta ei noita kahta aiempaa voi laskea kirjoituksiksi. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka tää päivä on syömisiltään edistyny. Söin 1dl valmista riisiä & 1/5 tonnikalapurkista joka on kai 2dl? Muuten tänään on menny sitten kaksi karkkia, jotka vahingossa napostin katsellessa tv, mutta annan itselleni ne anteeksi. Siivosin tänään niin urakalla, että tuli ihan hiki. Järjestelin huonettani uuteen uskoon ja kaivelin kaapeista turhaa ja heitin pois.
Nyt ois tarkotus kohta keittää kupillinen kahvia ja sitten ois tää päivä pulkassa. Ennen kahvia kuitenkin 45min treeni edessä. Tai pidempi jos käy niinkuin yleensä, en huomaa ajan kulumista.
~leah
Sunnuntai
Olen pitkä (cm):
[] <145
[] 145-150
[] 150-155
[] 155-160
[x] 160-165
[] 165-170
[] 170-175
[] 175-180
[] 180<
Painan tällä hetkellä noin (kg):
[] <30
[] 30-35
[] 35-40
[] 40-45
[x] 45-50
[] 50-55
[] 55-60
[] 60-65
[] 65-70
[] 70-75
[] 75-80
[] 80<
Syön päivässä yleensä:
[] Aamupalan
[] Lounaan
[] Välipalan
[] Illallisen
[] Iltapalan
[x] Muuta?: Syön sillon kun sorrun, en noudata mitään ruokailuaikoja, paitsi vältän kaikkea kello 19:00 jälkeen.
Kaloreita pyrin syömään:
[] 100
[] 200
[] 300
[x] 400
[x] 500
[x] 600
[] 700
[] 800
[] 900
[] 1000
[] En laske kaloreita
[x] Niin vähän kun mahdollista
[] Olen 2468 dieetillä
Liikuntana harrastan:
[x] Kävelyä
[x] Hölkkää
[] Pyöräilyä
[x] Uintia
[x] Lihaskuntoa
[/] Kuntosalia
[] Ratsastusta
[] Voimistelua
[] Spinningiä
[] Yleisurheilua
[] Tanssia
[x] Hyppynarulla hyppimistä
[] Joitain palloilulajia
[x] Joogaa
[] Suunnistusta
[x] Muuta?: Jumppailen kotona, juoksen noita rappusia ylös
Tavoitteeni on:
[x] Mahtua pienempiin vaatteisiin
[x] Saada kiinteät vatsa ja reidet
[x] Tulla kauniimmaksi
[] Pudottaa muutama kilo
[] Pudottaa n. 5kg
[x] Pudottaa n. 10kg
[x] Pudottaa niin paljon kuin pystyn
[x] Syödä terveellisemmin
[x] Kohottaa kuntoani
[x] Vähentää herkuttelua
[] Aloittaa kasvissyönti
[x] Olen jo kasvissyöjä
[x] Laskea kaloreita (tai lasken jo)
[/] Pitää myös päiväkirjaa syömisestäni
[/] Ja liikunnasta
Olen laihduttanut:
[] Viikon
[] Kuukauden
[] 2kk-5kk
[] Puoli vuotta
[] Vajaa vuoden
[x] Usean vuoden
Juomia, joita juon päivittäin:
[x] Vesi
[] Tee
[/] Kahvi
[] Maito
[] Mehu
[] Light-limsa
[] Energiajuoma
[] Alkoholi
Laihdutuksestani tietää:
[] Vanhemmat
[] Sukulaiset
[] Ystäväni
[] Kumppanini
[x] Joku muu?: Ne, jotka lukee tätä. Ja jotka huomaa..
[x] Ei kukaan
Kerro jokin hedelmä, josta pidät
- Mandariini, omena
Kerro yksi ruoka, jota inhoat
- Liharuoat
Lempiruokasi:
- Salaatti, hedelmät
Lempijogurttimakusi?
- En syö jogurttia, aniharvoin mustikkaa
Syötkö purkkaa?
- Koulussa
Poltatko tupakkaa?
- En
Oletko tyytyväinen tämän hetkiseen painoosi?
- En todellakaan
Mitä aiot mennä tekemään seuraavaksi?
- Jumppailen kuntopiirin, menen suihkuun ja siivoan
Tämä gallup oli:
[x] Tylsä
[x] Ihan ok
[x] Liian lyhyt
[] Liian pitkä
[] Hyvä
Haastan tekemään:
- Ne, jotka haluaa tehdä tämän
ps.
~leah
[] <145
[] 145-150
[] 150-155
[] 155-160
[x] 160-165
[] 165-170
[] 170-175
[] 175-180
[] 180<
Painan tällä hetkellä noin (kg):
[] <30
[] 30-35
[] 35-40
[] 40-45
[x] 45-50
[] 50-55
[] 55-60
[] 60-65
[] 65-70
[] 70-75
[] 75-80
[] 80<
Syön päivässä yleensä:
[] Aamupalan
[] Lounaan
[] Välipalan
[] Illallisen
[] Iltapalan
[x] Muuta?: Syön sillon kun sorrun, en noudata mitään ruokailuaikoja, paitsi vältän kaikkea kello 19:00 jälkeen.
Kaloreita pyrin syömään:
[] 100
[] 200
[] 300
[x] 400
[x] 500
[x] 600
[] 700
[] 800
[] 900
[] 1000
[] En laske kaloreita
[x] Niin vähän kun mahdollista
[] Olen 2468 dieetillä
Liikuntana harrastan:
[x] Kävelyä
[x] Hölkkää
[] Pyöräilyä
[x] Uintia
[x] Lihaskuntoa
[/] Kuntosalia
[] Ratsastusta
[] Voimistelua
[] Spinningiä
[] Yleisurheilua
[] Tanssia
[x] Hyppynarulla hyppimistä
[] Joitain palloilulajia
[x] Joogaa
[] Suunnistusta
[x] Muuta?: Jumppailen kotona, juoksen noita rappusia ylös
Tavoitteeni on:
[x] Mahtua pienempiin vaatteisiin
[x] Saada kiinteät vatsa ja reidet
[x] Tulla kauniimmaksi
[] Pudottaa muutama kilo
[] Pudottaa n. 5kg
[x] Pudottaa n. 10kg
[x] Pudottaa niin paljon kuin pystyn
[x] Syödä terveellisemmin
[x] Kohottaa kuntoani
[x] Vähentää herkuttelua
[] Aloittaa kasvissyönti
[x] Olen jo kasvissyöjä
[x] Laskea kaloreita (tai lasken jo)
[/] Pitää myös päiväkirjaa syömisestäni
[/] Ja liikunnasta
Olen laihduttanut:
[] Viikon
[] Kuukauden
[] 2kk-5kk
[] Puoli vuotta
[] Vajaa vuoden
[x] Usean vuoden
Juomia, joita juon päivittäin:
[x] Vesi
[] Tee
[/] Kahvi
[] Maito
[] Mehu
[] Light-limsa
[] Energiajuoma
[] Alkoholi
Laihdutuksestani tietää:
[] Vanhemmat
[] Sukulaiset
[] Ystäväni
[] Kumppanini
[x] Joku muu?: Ne, jotka lukee tätä. Ja jotka huomaa..
[x] Ei kukaan
Kerro jokin hedelmä, josta pidät
- Mandariini, omena
Kerro yksi ruoka, jota inhoat
- Liharuoat
Lempiruokasi:
- Salaatti, hedelmät
Lempijogurttimakusi?
- En syö jogurttia, aniharvoin mustikkaa
Syötkö purkkaa?
- Koulussa
Poltatko tupakkaa?
- En
Oletko tyytyväinen tämän hetkiseen painoosi?
- En todellakaan
Mitä aiot mennä tekemään seuraavaksi?
- Jumppailen kuntopiirin, menen suihkuun ja siivoan
Tämä gallup oli:
[x] Tylsä
[x] Ihan ok
[x] Liian lyhyt
[] Liian pitkä
[] Hyvä
Haastan tekemään:
- Ne, jotka haluaa tehdä tämän
ps.
~leah
lauantai 1. tammikuuta 2011
Lauantai
Uusi vuosi. Nyt mun on sitten aika onnistua ja pitää kiinni lupauksistani. En aloittanut kovinkaan täsmällisesti.. Mutta se oli uus vuos. Yritin eilen hillitä kaikki himoni ruokaan, sillä alkoholissa on paljon kaloreita. Ja onnistuinkin aika hyvin, mutta en täydellisesti. 150kcal + alkoholi, jonka määrää en sitten osaakaan laskea. Ihan liikaa. Sekä yöllä iski nälkä ja mun kaikki järjellinen ajattelu oli nukkumassa, mä söin. Ja söin ja söin. Aamulla morkkis syömisestä, ei siitä juomisesta ja toilailuista.
Mutta ilman yösyömistä mun uv oli ihan mukiin menevä ja voisin ottaa uudestaan. Kiitokset kaikille, jotka teki siitä sellaisen kuin se oli.
En jaksa enää haaveilla ja toivoa, tahdon jo tietää olenko kuvitellut kaiken meidän välillä.
~leah
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)