Keskiviikko

Olen samaan aikaan onnellisempi kuin aikoihin, mutta samalla oon syvemmällä pohjalla. Poikaystävän kanssa menee hyvin, ellei voisi sanoa että täydellisesti. Kaikki muu menee ihan päin takamusta. Mun ateriat koostuu yhdestä tai kahdesta leivästä ja lasillisesta appelsiinimehua. Mä oksentaisin ellei se olis kiellettyä tossa lääkityksessä, enkä mä halua siitä ongelmaa itselleni nyt. Ei yhtään ongelmaa lisää. Iltaisin kyllä pystyisin, ja musta tuntuu että palaan siihen jälleen.
Poikaystävä muistaa lähes joka kerta kun nähdään sanoa "ethän sä mene pois". Eikä missään eroamis mielessä, vaan pois. Aiheutan pahalla olollani muillekin pahaa oloa, en halua! Äiti kyselee päivittäin, että onko mulla kaikki hyvin ja koittaa kovasti jutella. Ei mulla äiti ole kaikki hyvin, mutta mä en halua puhua siitä - en nyt, tuskin koskaan.

Mun olo on tosi yksinäinen. Mun tekisi mieli jutella ystäville, mutta mä en osaa. En osaa aloittaa keskustelua, en ole tarpeeksi eloisa ja iloinen, oon tylsä. Anteeksi kaikki, kyllä mä teistä silti välitän ja ootte hirveän rakkaita. :-( <3

Huomenna ja perjantaina mä paastoan. Viikonloppuna ja ehkä maanantainakin poikaystävä pistää mut syömään edes jotain, mutta sitten yritän taas 100h. Se onnistuu vielä, lupaan sen.

~leah

Maanantai

100. kirjoitus tänne, oho! Tosin, ei se vuoden aikana ole hirveän suuri luku edes, eh. Mun viime päivät on mennyt syömisten osalta täysin päin takamusta. Tää viikko ei alkanut hyvin, sillä olen kipeenä. Oon vähän koittanu syödä, sillä olis pakko pakko parantua ja äkkiä. Paastoilen sitten niin pitkän paaston kun kykenen heti, kun oon terve. Tää on lupaus!


Mua ahdistaa ihan kamalasti. Ihmiset puhuu mun puolesta, tekee suunnitelmia koskien mua, kysymättä multa lainkaan käykö se mulle tai mitä mieltä olen siitä. Mulla on kamala ikävä poikaystävää, nähtiin melkein kaksi viikkoa sitten viimeksi. Mua ahdistaa vieläkin silloin käyty keskustelu ja son möngerrellyt mun mielessä siitä saakka. Epätäydellinen tyttöystävä mikä epätäydellinen.

Sisko puhuu laihtuneensa kiloja, ja on tosi ylpeä siitä. Mun on skarpattava, heti kun tää kuume on tipotiessään eikä yskitä heti kun ottaa pari askelta jonnekin suuntaan ja sydän hyppii kurkusta ylös.

Älkää te sairastelko muruset! <3

~leah

Tiistai

Keskiviikko

Kävin tänään terveydenhoitajalla ja sain kuulla kirosanoja, kun astuin vaa'alle. Mun paino jumittaa, vaikka tekisin mitä. Tää on ihan epistä! Aamulla siskokin loikki niin, että näin sen laihtuneen. Sen masu on ihan littana. Kuulen aamuisin, kuinka se astuu vaa'alle. Musta on taas tulossa meistä isompi, eieieiEI! Nyt on ihan oikeesti saatava jotain vauhtia tähän. :-(
Näiden kahden ja miljoonan muun asian ansiosta oon ollut koko päivän syömättä mitään. Juonut vain vettä. Päivä oli kiireinen - juoksin paikasta toiseen. Kahtena edellisenä iltana olen käynyt lenkillä, en millään pikaisella talon ympäri tepastelulla. Tänään en pääse lenkille.

Olen ihan varma, että kaikilla on joku heikkous, kaikilla. Ja mulle se heikkous on kanelimaustekeksit. Niitä saa huonosti muulloin kuin joulun alla, mutta nyt niitä taas saa kaupasta! Äitikin hoksasi sen ja osti heti paketillisen ja toi ne riemuiten kotiin; "Leah, mä löysin näitä sun lempparikeksejä!" Siskolle vielä muisti ilmoittaa, että "Leahille täytyy jättää paljon, muutaman voi muutkin syödä". LÄSKI. Olen parina edellisenä päivänä muutaman keksin mutustanut - en ole pystynyt kokonaan vastustamaan. Mutta olen ylpeä, joskus olen vetänyt tuon paketillisen kahdessa päivässä... Tänään en syö ainuttakaan!

Epätoivo ryömii hitaasti, mutta varmasti koko ajan lähemmäs. Kohta olen sen varmassa ja tiukassa sylissä, enkä pääse pois. Apua.

~leah

Torstai

Oon vetänyt koko viikon sillä, että päivän aikana mandariini tai pikkuinen banaani, illalla jotain pientä ja tadaa. Silti mua turvottaa ihan julmetusti ja tää on tosi inhottavaa! Huomenna vedän sitten kokonaan paaston ja viikonlopun meen taas minimeillä. Ens viikolla pysyn hedelmä puolenpäivän aikaan, ei muuta. Töissä mä en vaan jaksa, jos en syö yhtään mitään.
Palelen kun eskimo pohjoisnavalla ilman paksua takkiansa. Vaikka kunnon kerrospukeutuminen koko ajan ja villasukat visusti jaloissa. Alkaa kyllästyttää jo tää jatkuva tärinä, sisältäkin ihan tärisyttää. Lapset hytisee, kun ottaa mua kädestä kiinni ja kyselee, miksi mulla on koko ajan niin kylmät kädet ja olen valkoinen kun lakana. Jee!

Musta tuntuu, että mä en kuulu tänne. Oon koko ajan jotenkin poikkeava, en tee niin kuin oletetaan ja sanon jotain typerää. Töissä höösätään lasten kanssa, mun lähin työntekijä puhuu lastenteosta ja mä lähinnä mietin pystynkö saada niitä lainkaan, jos en pääse tästä laihuuden haaveesta eroon. Olen hukassa.

Hei kaksi uutta lukijaa! <3

~leah

Maanantai vaiko ehkä Tiistai

Hurr, mä olen hengissä edelleen. Ja aion pyhästi vannoa pävitteleväni tätä blogia jälleen uudelleen. Oon päässyt jälleen hyvään vauhtiin tän painon putoamisen kanssa, ja sillon blogin kirjottaminenkin tuntuu helpommalta. Mua ei hävetä niin paljon. Tän päivän kalorit on  250  eikä niihin kuulu ainuttakaan suunnittelematonta kaloria. Päinvastoin alitin mun 400kcal rajan, mutta en väkisinkään ruvennu syömään, kun ei tehnyt mieli mitään/ollut nälkä.

Juksuttelu, piilottelu, vähättely, liikkuminen salassa - kun en koskaan olisi niitä jättänytkään vähemmälle, epännistunut. Vaan vaaka ja peili näyttää totuuden. Tää on onnistunut ennenkin, ja nyt mä vien tän loppuun saakka.

Tykkään tästä keveämmästä olosta, kun masu kurnuttelee tyytyväisenä tyhjyyttänsä kun painaa pään tyynyyn ja käy nukkumaan. Se kurnuttelee aamulla bussissa, koulussa ruokalassa veisten ja haarukoiden kalinassa. Ja lopulta sen tajuaa huomaavansa vaan sillon, kun vaivaa masulle pienen ajatuksen.

KIITOS ihanalle 60 lukijalleni, kuinka teitä onkaan noin monta! <3

Musta tuntuu etten ole seuraamassa jokaisen teiän blogia, joten jos jaksatte niin linkitelkää blogien osoitteita tohon kommenttikenttään, niin ryhdyn lukemaan! :-) Joitain luen kyllä nimettömänä bloglovinin kautta, kun tää blogger ei aina kirjaa mun toista käyttäjää ulos noista lukijajutuista jotenkin, mutta luen kyllä jokaisen tähän laittavan blogia! 

~leah

Tiistai

ANTEEKSI tämä ihan superpitkä postaustauko, kuukausi! Tulin lähinnä ilmoittamaan, että mä olen hengissä, enemmän tai vähemmän. Mulla ei ole tapahtunut sillä tavalla mitään merkittävää, paino on tippunut sellasen 1.5kg mut sekään ei tunnu kovin paljolta.. ;c Muutenkin paha fiilis on lisääntyny vaan koko ajan. Viikko sitten tuli raja vastaan, mä hain apua. Mua pelottaa ihan julmetusti. Mulle ei vielä olla vastattu mitään, mutta en jotenkin edes tiedä, haluankokaan mitään vastausta. Ehkä mun viesti on mennyt harakoille, ja saan sittenkin olla vielä hetken rauhassa?

JA KIITOS ihan hirveästi teille kaikille ihanille, jotka pistitte edelliseen merkintään kommenttia tai painoitte siitä laatikosta. Olette ihania, kiva että olette siinä! <3

~leah

Tiistai

 Tämä typerä koulun kone ei liitä kuvaa, anteeksi. :-(  

Siirsin mun 100h paastoa, kiitos lukujärjestyksen ja keittiötuntien. Siellä on pakko maistaa, edes jotain salaattia tms. Joten ensi viikolla, jos lukkari sallii! :-) Ja sehän sallii.. Tänään turvottaa ihan kamalasti ja se ahdistaa. Istun ruokatunnilla koneella ja ravitsemuksen tunnit edessä. Eli masun kurnimista ja paheksuntaa luokkalaisilta. "Kyllä sun Leah olisi pitänyt syödä." Ai miksi?

Itsetuhoinen käytös ja ajatukset on taas vallalla, mulla on jotenkin heikompi olo kun ikinä. Mua pelottaa, pelotan itse itseäni.

Heitän semmoisen kysymyksen, että moniko tätä oikeasti lukee?
(eikä vaan ole näpänny tuonne joskus ennenmuinoin lukevansa TAI ei ole näpänny sinne mitään)
Jos pistäisitte jonkun kommentin tai näpäyttäisitte ruutua tekstin alla? Arvostaisin sitä. :-)

Perjantai

Oon ihan maassa. En ole pysynyt suunnitelmissani, mutta mun paino ei ole noussut sadallakaan grammalla. Se ei ole laskenutkaan, ei yhtään. Oon jumittani täysin samassa painossa nyt tosta edellisestä postauksesta lähtien, great! Ensi viikon olen suunnitellu paastoavani, vedän läpi sen 100h paaston, josta edellisellä kerralla jäi puuttumaan niiiin vähän, joku muutama hassu tunti! Alottelen sunnuntai-iltana.

Musta tuntuu, että tää masennus ottaa musta taas yliotetta. Se tiukentaa otettaan koko ajan. Oon viiltänykin nyt kahtena peräkkäisenä päivänä, vaikka olen luvannut pysytellä siitä erossa. Olen ihan hukassa, en oikeesti tiedä miten mun pitäisi toimia. Pyhästi lupasin meneväni juttelemaan jollekin nyt syksyllä, mutta ei mulla ole pienintäkään aikomusta mennä. En halua luovuttaa ja sanoa, että kyllä, mulla on ongelma enkä pärjää sen kanssa enää yksin. Nyt vaan toivon ettei kukaan huomaa näitä jälkiä missään tilanteessa. Shh!

Tän päivän piti olla täynnä naurua, hauskanpitoa. Mutta suunnitelmat muuttuu, menee piloille. Lintsaan taas koulusta, vaikka puolittainen syy mulla kyllä on - olisin mennyt vain istumaan liikkasalin reunalle kyvyttömänä osallistumaan, kiitos flunssan. Löydän itseni sen sijaan kotisohvalta kirjoittamasta tätä, hyvä minä!

~leah

Maanantai

Se tunne, kun 

poikaystävä vihjaa haluavansa ostaa sulle kukkia ja haaveilevansa muutosta lähellesi, 

jotta olisi aina siinä. <3

Huomenna palaan koulunpenkkiin; palaan ruotuun. Edessä onkin paastopäivä, joka tosin sillä varauksella, että jos migreeni jatkuu viidettä päivää, syön murusen kalaa koulusta tultua. Jos ei migreeniä niin ei murustakaan ruokaa.

Tein suunnitelmia, jotka kaikki lähtee toteutukseen huomenna:

• Ei YHTÄÄN herkkuja; karkit, keksit, sipsit, jätskit, pähkinät jnejnejne. ihan sama, mitä päivän aikana on mennyt alas, EI. Poikkeuksena sokerittomat pastillit ja pakkoraossa dietorellet, niitäkin vältellään.
• Ei leipää arkisin, viikonloppuisin yritetään vältellä.
• Viikolla kalorit max. 400/päivä, vähempi parempi. Viikonloppuna mahd. vähän. Jos menee yli, kaikki kulutetaan, liikuntaa lisätään normaaliin liikkumiseen yli menneen määrän verran.
• Liikuntaa joka päivä mahd. paljon, kävellen kaikkialle minne pääsee.

Näistä aloitan. Syyskuun alussa katson, miten olen pärjännyt ja muokkailen jos tarvitsee. Kiristän tai lisään.

Ei mulla muuta.

~leah

Keskiviikko

"Toin sulle lohdutukseksi paketillisen karnevaalikeksejä." - Kiitos äiti, mutta mistä lähtien olen tarvinnut jotain lohturuokaa. Mistä lähtien laihduttavalle ihmiselle täytyy tuputtaa kaikkea turhaa. Tällä kertaa en aio käyttää niitä vatsan kautta ja viettää iltaa pöntön seurassa. En koske niihin ollenkaan tai heitän suoraan roskikseen. Anteeksi äiti, mutta mä en niitä keksejä pyytänyt.

Huomenna en syö murustakaan. Olen koko aamun ja päivän yksin, illalla voin sanoa syöneeni jo. Eikä poikaystävä pakota syömään iltapalaa. Tökkii vain kurnivaa vatsaa ja katsoo katseella "Kyllä mä tiedän, mitä sä teet".

Alle viikko siihen, että alkaa arki, koulu. Odotan sitä, sitten alkaa taas kilot karista. Musta tulee vielä täydellinen, tai edes täydellisempi. Kun me muutetaan yhteiseen kämppään, en voi näyttää norsulta. Ei kukaa halua joka aamu sellaisen vierestä herätä.

Tällä postauksella ei ollut mitään pointtia. Meillä on kissoja.

~leah

Torstai

Torstai alkaa muodostua mulle tavaksi, silloin kirjoitan. Tuntuu vaan, että kerran viikossa olisi kovin harvoin. Ei mulla silti ole niin paljon kerrottavaa, että jaksaisin/viitsisin/ehtisin tulla päivittelemään. Mun olo on kuin valaalla, söin tänään enemmän mitä piti. Nyt pukkaa migreeniä vielä lisäksi, jippii.

Suunniteltiin maanantaille matkaa Viroon poikaystävän kanssa, mutta kamalasti on vielä mutkia ennen laivaan nousua. Olisi kuitenkin unelmapäivä. Parasta seuraa, paljon kävelemistä, tuskin lainkaan ruokaa, toivottavasti hyviä ostoksia. Haluan irti tästä arjesta, joten aion taistella tieni vaikka läpi kiven, jotta päästäisiin sinne reissuun!

Eilen mulla oli pitkästä aikaa hoikka olo, tai no pitäisi varmaan sanoa, että siedettävä. Ei turvottanut joka suunnasta ja massu oli littana - söin vain persikoita ennen kun illalla pikkuisen ruokaa. Silti tänään armoton turvotus??
Pyörrytysfiilis ei ota kadotakseen ja polvi pettää alta. En pääse siis juoksemaan pariin päivään ja voisin melkein itkua vääntää sen takia. Jos en pääse liikkumaan juuri lainkaan, niin en saa syödä murustakaan.

~leah

Torstai

Mun olo on ihan kamala. Mulla on edelleen epätoivottu fiilis jokaisessa paikassa, kuin en kuuluisi minnekään. Töissä olen vain sijaistamassa jotakin - en kuulu sinne. Koti - sinne en ole tainnut kuulua koskaan, onko mulla edes sellasta? Poikaystävän luona mulla on hetkittäin kotoisa fiilis, mutta sielläkin ajoittain tuntuu kuin olisin joku kummajainen kaukaisuudesta, hemmetti, se on vaan 100km. Parhaan ystävän kanssa ollaan etäännytty enkä ole enää varma, mitä se haluaa ja mitä tästä kaikesta on tulossa.
Mä feilasin tän päivän. Vaikka aamulla mun masu oli aamulittana - pitkästä aikaa!

Huomenna syön korkeintaan ompun ja juon light limpparia. Kiskon jokaisen pillerin nautinnolla. Jos paras ystävä ei tätä sulata niin sitten ei sulata. Mun kuuluu saada elää mun elämä mun omalla tavalla, ei kenenkään muun. Joitain uhrauksia voin tehdä, mutta tässä asiassa kukaan ei mua tule enää määräilemään. Amen.

Mulla iski järkyttävä pyörrytysfiilis ja rukoilen että yö tekee tehtävänsä ja menee ohi. Mun työpäivä ei saa mennä pilalle. Ei laihdutuksessa eikä "oikeissa töissä".

"Mun piti valvoa koko yö, että voisin aamulla toivottaa sulle hyvää työpäivää. 

Mutta sitten nukahdin." Aw.

~leah

Maanantai

Musta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään, anteeksi. Olen päästänyt itseni lässähtämään, olen lihonut. Sisällä vaanii jatkuva ahdistus, viha ja pelko. Mua syötetään enkä keksi enää ainuttakaan tekosyytä olla syömättä. Nyt mä paastoan huomiseen saakka, sitten syön - ihan vähän vain - koska on pakko. Mä vihaan tätä. Todella odotan koulua, kun pääsen taas määräämään kaikesta ihan yksin.

Poikaystävä ohimennen vahingossa myönsi, että inhoaa läskejä ihmisiä. Musta ei voi tulla sellainen. Mun motivaatio nousi heti enkä ole syönyt murustakaan sen kommentin jälkeen, juonut vain kahvia. Käyn kohta lenkillä ja teen tuplana normaalin lihassarjani. Mun painon lasku alkaa nyt - ihan todenteolla.

Mulla on sellainen olo, että mun on pakko päästä puhumaan jollekin. Jollekin sellaselle, jota kiinnostaa mutta samalla ei kiinnosta yhtään. Jaksaisi kuunnella, mutta ei jäisi vaivaantumaan tai ajattelisi liikaa. Mutta ei sellaista ihmistä ole, johon vielä luottaisin. Äh?

Mun takia poikaystävällä meni välit parhaaseen ystäväänsä. Se oli mun vika. Se ihminen vihasi mua, ja nyt en saa edes tilaisuutta korjata asioita. Olenko mä ihan huono tyttöystävä?

~leah

Maanantai

Blogin ulkonäkö muuttui! Saa kertoa, mitä tykkäätte..  :-)

Mun syömiset on mennyt päin kerronko mitä, mutta jotenkin en osaa sanoa ahdistaako se vai joku muu. Mutta oon ihan superahdistunut koko ajan. Kamala stressi päällä, vaikka on loma eikä hirveästi edes tekemistä. Sain viime viikolla vihdoin töitä, josta olen kyllä iloisempi kuin iloinen! Helpotusta tähän raha-ahdistukseen, tai tarkemmin sanottuna rahattomuusahdistukseen.

Vietin myös ihan superihanan kolmepäiväisen poikaystävän luona. Ei mulla hirveästi kerrottavaa ole siitä, sen äiti kokkaili meille ruokaa + eilen pannareita, jotka oli laittoman hyviä, vaikka ahdistikin syödä - en vain kehdannut olla syömättä. Muutenkin muiden nähden olen yrittäny syödä mahdollisimman normaalin näköisesti - vaikka sitten kuittaillaan hitaudesta. Mutta parempi se, kuin siitä etten syö ollenkaan, eikö?

En vieläkään tiedä, pitäisikö mun hakeutua edes juttelemaan jollekin. 

~leah

Torstai/Perjantai

Mun elämä on tällä hetkellä niin sekasin, että en tiiä mitä mun pitäisi sille tehdä. Osastosotkut ja kaikki. Sisältä olen rikki enkä oikeastaan taida itsekään tuntea enää itseäni, eikä tunne kyllä ystävätkään. Mua pidetään kai vahvana ja iloisena ihmisenä, sellasena ilopillerinä. En tiedä kuitenkaan, kauanko jaksan pitää sellasta kulissia enää yllä. Enkä mä enää jaksakaan. En ennen mokannut, jäänyt kiinni ja joutunut puhumaan itseäni kuiville. Nyt se tapahtuu usein, monista syistä.

Välillä mietin, että miksen sitten pysty päästämään irti. En mä nauti masennuksesta, en itseni satuttamisesta, en tästä syömisongelmasta. Ja sitten taas jollain kierolla tavalla nautin, se olen minä. En osaa kuvitella enää itseäni ilman tätä. Tälläinen musta on tullut, ehkä joskus olen jotain muuta, mutta sen pitää tapahtua luonnollisesti.

Tää postaus on sekava, mun ajatukset on sekavia, kaikki on niin järkyttävän sekavaa. Anteeksi.

Tein tänään oksennusennätyksen, josta ei kyllä pitäisi olla millään tavalla ylpeä. Oksensin viidesti, läski kun en osaa olla syömättä. Idiootti kun en osaa olla oksentamatta. Tuleeko musta koskaan yhtään mitään?

~leah

Tiistai

ANTEEKSI. Mulla on ollut oikein superhiljaista blogissa. Ette nyt saa vielä tuoreita kuvia, kiitos turvotuksen. Päätin kuitenkin ruveta tarkastelemaan sitä, miten olenkaan päätynyt tähän. Tää postaus on pitkä ja puuduttava, enkä tiedä kiinnostaako ketään. Saatan myös poistaa, jos alkaa ahdistaa liika informaatio.

-------

Olin ala-asteella aina se pullukka kaikkien kaveri. Se, joka pärjäsi koulussa eikä kiusannut ketään. Pukeuduin kukkatrikoisiin ja hassuihin paitoihin, kun muut käyttivät farkkuja ja merkkihuppareita. Muut oli laihoja ja timmejä, minä olin luokan pisin ja sen päälle vielä pyöreä. Mulla oli TISSIT. Ja mua kiusattiin niistä, ja painosta ja kaikesta muustakin siitä eroavaisuudesta. Mulla ei ollut paljon kavereita, kotona isä joi kaikki rahansa kurkusta alas, äiti yritti jaksaa kaikkea ja sisko kerjäsi huomiota kaikin keinoin. Viidennen ja kuudennen luokan ajoilta mulla on ensimmäiset muistot masennuksesta, vaikka sillon luulin vaan olevani tavallista surullisempi lapsi. Vihasin mun kroppaa, mutta söin ahdistukseen.

Kun menin seiskalle, kiusaaminen jatkui ja paheni. Olin tyyliltäni poikamainen - ja todella pyöreä. Olin suurimmissa mitoissani ja vaatekoko oli 42. Viiltelin ja ensimmäiset itsemurha-ajatukset syntyi tuolloin. Isän juonti paheni ja paheni, sen käytös muuttui aggressiivisemmaksi ja uhkaavemmaksi.

Kasin aikana mun itsetunto katosi kokonaan. Ruotsin opettaja haukkui mut jokaisella tunnilla ja lopulta ilmoitti, että sille olisi oikein ok, jos mä kuolisin - koko luokan edessä. Tein valituksen rehtorille, mutta mua eikä ketään muuta uskottu. Aloin lopultakin uskoa, että kuolema olisi ihan ok ja hyvä juttu. Musta tuli itsetuhoisempi ja aloin käyttää lääkkeitä väärin, viiltelin enemmän, raavin ja hakkasin - itseäni siis. Silloinen paras ystävä sai musta tarpeekseen ja jäin yksin. Olin yksinäisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Yhdeksännelle mennessä olin täysin loppu. Mun masennus paheni ja menetin ruokahaluni. Paino tipahti pari kiloa hujauksessa, ja se tuntui hyvältä. Tarkkailin pikkasen syömisiäni ja se putosi helposti lisää. Aloin rakastua nälän tunteeseen ja vaa'an pienempiin lukuihin. Samaan aikaan isä joi enemmän kuin koskaan ja hän kertoi päivittäin, kuinka ruma ja vastenmielinen hänen mielestään olin. Hän selitti minun olleen vain yksi iso virhe ja kuolemani olisi hyvä juttu. Isäni yritti itsemurhaa moneen kertaan. Aloin suunnitella itsemurhaani yksityiskohtaisemmin.
Ruokamäärien ja liikunnan suhde alkoi hämärtyä, siitä tuli päällimmäinen asia ajatuksissani. Paino putosi putoamistaan ja kyllä sen terveydenhoitaja huomasi. Kevään ajan ravasin punnituksissa ja kaukana ei ollut mitkään tarkemmat lääkärikäynnit. Ysi kuitenkin loppui - mä olin vapaa. Tai niin mä luulin.

Amiksen ekalla kaikki vain paheni. Mun masennus sai yliotteen, siitä tuli kaikki mitä mulla oli. Kamppailin viiltelemisen lopettamisen kanssa, olin päättänyt sen loppuvan. Paino ja ruoka oli mun mielessä koko ajan, oli ylä- ja alamäkiä. Se vuosi meni vähän sumussa.

Amiksen kakkonen oli syömisongelmien kulta-aikaa. Aloitin oksentelemisen, aluksi harvemmin ja lopulta siitä tuli lähes päivittäistä, joskus monta kertaakin päivässä. Käytin laksatiiveja ja muita valmisteita, paastoilin päiväkausia ja liikuin hulluna. Yritin myös ensimmäistä kertaa itsemurhaa. Kuten huomata saattaa, epäonnistuin. Vitutus siitä nosti intoa laihtua entisestään. Lopulta saavutin tähän mennessä pienimmän painoni - 48. Olin niin itetuhoinen, että ei se jäänyt muilta huomaamatta. Passitus laitokseen oli vain hiuskarvan varassa, mutta jotenkin onnistuin peittämään sen kaiken paremmin - en päätynyt minnekään. Keväällä sain parantumisvimman. Ajattelin, että läskinä voisin kelvata. Lihoin järkyttävät 7kg.
Heräsin toukokuussa ja päätin tehdä asialle jotain, haaveet keijukaisuudesta eivät voi olla vain haaveita, ne on tulevaisuus. Paino on lähtenyt tippumaan. Oksentelusta on tullut jälleen arkipäivää ja laihdutusvalmisteiden popsiminen, paastot, liikunnat ja muut on ihan tavallista. Itsetuhoinen käytös loistaa taas läsnäolollaan.

Siinä tiivistetysti. Ja jos niitä kuviakin loppuun pistäisi..

8. luokka, paino 63kg

9. luokka, paino 60kg

9. luokka, paino 58kg

Amis 1. paino 52kg

Amis 1. paino 51

Amis 1. paino 52

Amis 2. paino 49kg

Kesäloman alku, paino 54kg

Hah. Joskus sitten ihan tuoreet ja kunnolliset kuvat.

// ja pienen paljastumisen vaaran pelossa jätän jotkut tapahtumat tästä kertomatta, lähinnä liittyen siihen, mitä isä teki mulle.

~leah

Perjantai

Mun leipälakko loppui painostuksen alla eilen; 3 viikkoa ja 1 päivä. Aion jatkaa ja pistää paremmaksi. Mun vatsa meni ihan sekaisin siitä leivästä jo hetkessä ja onneksi ei tarvinnu nähdä edes vaivaa sen poistamiseksi eikä siitä ehtinyt imeytyä juurikaan.

Tänään pyöräilin ja tuli kulutettua n.600kcal, oon tosi tyytyväinen! Ostin myös rahapulasta huolimatta C.L.A. Booster Green Tea nappuloita, joita alan maanantaina napsimaan kofeiininappien kanssa. Toivottavasati näistä helpotus ja liikkeelle tönäisevä vaikutus, mun paino jumittaa. Noiden pitäisi riittää 2kk noin, joten hetken aikaa kerätä sukan varteen rahaa uutta satsia varten, jos tuloksia tulee!

Eilen söin n.170kcal ja tänään tulee hitusen enemmän, kun grillataan maissia. Muuten aion syödä lähinnä kai jotain hedelmää tai muuta kevyttä. Mulla on nyt kauhea onnistujafiilis ja aion olla sen mukainen!

Sovitin 32 kokoisia shortsejani, ne ei istu yhtä hyvin kun 48 kiloisena, mutta meni jalkaan silti tunkematta! Läskiaikahousut oli edelleen jättisuuret. Happy.

Huomenna murun luokse. <3 

~leah

Keskiviikko / Torstai

Voi muruset, teitä on nyt jo 44! Aion pitää lupaukseni ja lisään pian kuvia itsestäni. Mutta jotta saan uusiakin kuvia, pitää odottaa hetko. Mulla on 24/7 vartiointi meneillään = ei kuvia. Maanantaina saatan saada otettua, tai sitten en. Nähdään sitten.

Tää päivä meni penkin alle, söin liikaa - oksensin liikaa. Rakennan pilvilinnoja, mutta yllänkö koskaan kiipeämään niihin? Huomenna/tänään mennään uimaan ja koitan käydä lenkillä. Perjantaina pääsen n. 30km pyörälenkille. <3 Päätin myös pistää tsempikseni, että kun saavutan 43kg, saan ottaa tatuoinnin heti rahatilanteen salliessa. Mulla on suunnitelmat jo valmiina, nyt vaan paperille ja ahertamaan tulosten eteen.

Mulla ei ole mitään sanottavaa. Paitsi että mä rakastan mun poikaystävää niin paljon, että antaisin mitä vaan päästäkseni sen kainaloon juuri nyt.

~leah

Perjantai

Tää viikko on mennyt huonosti huonosti huonosti. Ei onnistunut 100h paasto, koska olin niin paljon parhaan ystävän kanssa ja mua suorastaan pakkosyötettiin. Tänään aamulla kuitenkin mun vatsa on littanampi kun moneen viikkoon, ihan hassua! Se on oikeesti aamulittana. Tänään en aio syödä mitään, ellei paras ystävä pakota, sillä olen menossa sille yöksi. Huomenna katsomaan sen päättäreitä, tutun ylppäreihin ja illalla juhlistetaan päättäreitä ja poikaystävän ylioppilaslakkia. Mulla on ikävä kutina, että huomenna tulee hirveesti kaloreita, mutta yritän välttää niitä kaikin keinoin. Ja onhan mulla ihana oksennusmahdollisuus. 

Hirveä tsemppi päällä nyt, ja tällä kertaa onnistun. En enää epäonnistu ja piste. Mahdun mun thinspo-kesämekkoon vielä kesällä ja ehdin käyttääkin sitä, se on rakkaus. <3

Ja oi, uusia lukijoita! Tervetuloa! :-)<3 Yhden päässä se, että lisään tänne joitakin omia kuvia, hui. Tästäkin potku peffaan, enhän toki halua esitellä ihraisaa kroppaa kenellekään!

Mulla on ihan hirvittävä ikävä poikaystävää. Mulla on niin huono omatunto viime kerrasta, kun oli täällä. Meinasin nappailla nappeja nassuun ahdistuksissa. Joko mä vaan kuvittelin tai se oli totta, mutta sillon sen silmissä näky pelko. Tyhmä tyhmä tyhmä minä.

Nyt kuitenkin hymyillen palauttamaan koulutöitä, sitten olen vapaa elokuuhun saakka ja palaan kouluun keijukaisena. <3

~leah

Perjantai

Anteeksi, olen laiminlyönyt koko blogin pitämällä hiljaiseloa. Pidän päiväkirjaa mielummin siellä toisaalla, tietää jotka tietää hoh hoh. Voisin kuitenkin ryhdistäytyä myös tämän blogin kanssa, koska tykkään bloggailla. Mulla on vaan järjetön paljastumisen pelko tän kanssa.

Oon saanut painoa tippumaan melkein kaksi kiloa, mutta mua ällöttää vaa'an lukemat silti. Paastosin 88h, joka päättyi eilen suihkun lattialle pyörtymiseen ja pieneen annokseen vesikastanjoita, joista oksensin (tahattomasti!) osan. Illalla vetäisin oikeat herkkukasat napaani ja vietin hyvän tovin yrittäen tukkia suihkun viemäriä. Sain kaiken kyllä ulos, mutta nyt turvottaa! Oon tullut pelottavankin hyväksi oksentamisessa, ei aina edes tarvitse sitä herätellä mitenkään. Hupsis.

Yritän taas 100h paastoa, aloitan viimeistään sunnuntaina illalla, aikasemmin en pysty, koska tänään pitää juhlistaa parhaan ystävän synttäreitä. Aion kyllä pitää superkivaa ja rankaisen itseäni alkoholin kaloreista sitten alkuviikosta!

Tsemppiä teille murut! <3

~leah

Lauantai

Mun kirjoittelu on tänne epätasaista. Mun viikko on mennyt huonosti. Uskaltauduin vaa'alle mun tauon jälkeen ja se nyt sitten oli viimeistään motivaatiota alottaa oikein kunnolla tää laihtuminen taas. Läskiläskiläski. Paastoilin sitten torstain ja perjantaikin oli tarkoitus, mutta pilalle meni, kun kaveri tuli tänne. Käytiin onneksi pienellä pyörälenkillä edes, mutta ei se voita torstain 20km:n lenkkiä. Äh. Kävin kanssa katsomassa uudestaan ARS11 näyttelyn ja aaah tykkään siitä. Meen varmaan vielä monta kertaa ennen marraskuuta..

Tänään meen sitten poikäystävälle, ja voi mennä vähän alkoholisiin tunnelmiin.. Muuta en syö!

Ja hei uusi lukija! Tervetuloa :-)♥

~leah

Tiistai

Olen varmaan sitten kilpailuhenkisempi kuin uskoinkaan, mutta parhaana tsemppinä mulle taitaa tällä hetkellä toimia se, että kaveri kertoi laihduttavansa. Olen meistä tällä hetkellä se pienempi, ja aion jatkossakin olla. Mulla on itsekäs olo, mutta en anna sen mennä mun ohi ja saavuttaa täydellisyyttä ennen mua. Vaikka en tiedä kaverin tavoitteista tai muista, tai kuinka tervein keinoin on liikkeellä.

Kyllä, tää päivä on mun tapojen mukaan kussut aika kiitettävästi. Aion kuitenkin vähän tasoittaa ja tehdä superpitkän lenkin & lihastreenin useampaan kertaan ja pidennettynä. Pitäkää peukkuja!

Uusi lukija, tervetuloa! :-)

~leah

Maanantai

Ei mulla muuta.

~leah

SunnuntaiMaanantai

Niin, tehtiin ainakin kohtalainen sovinto parhaan ystävän kanssa. En tiedä kauanko se kestää, vähän huteralta näyttää.. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että se on mahdollista. Mun viikonloppu meni hyvin... jos ei ajattele syömisiä. Mutta jos niitä yhtään miettii, niin vituiksi meni. Kävin tänään kuitenkin ensin 5km lenkillä ja sitten 8km lenkillä, fiilis ihan hyvä ja vähän helpottaa syömisahdistusta. Lisäksi lihasjumpat ja näin. Huomenna alkaa hirmunen tsemppi sitten, oon suunnitellu kaikki kunto-ohjelmat valmiiksi, täydellistä. Pitäkää mulle nyt vaan peukkuja!

Ja hops, enää kuuden lukijan päässä se 40, jonka nälkeen lupasin pistää kuvaa itsestäni. Jos vaan haluatte sitä.. :-) Mutta tervetuloa te uudet lukijat!♥

Mulla ei ole nyt mitään jännempää kerrottavaa, mutta huomenna toivottavasti on positiivista kerrottavaa, mähän aion onnistua tässä ja musta tulee laiha!

~leah

TorstaiPerjantai

Varoitan vaan, tää on kunnon angstipostaus. Tää päivä oli kamalin päivä.

Mä luulin, että tää päivä meni perseelleen sillon, kun pistin ruokaa suuhuni. Mutta olin niin väärässä. Sillon mä olin vielä muilla tavoin onnellinen - mulla oli paras ystävä. Menin vielä hymy huulilla kotiin, istuin bussissa ja jopa mietin sitä, että kohta on kesä ja mitä kaikkia suunnitelmia meillä oli sitä varten. Sitten isku vasten kasvoja, meillä meni välit poikki. Musta tuntuu, että olen mokannu elämässäni jälleen sen tärkeimmän - karkotan ihmiset mun läheltä. Olen ollut vakavasti masentunut, itsetuhoinen ja yrittänyt itsemurhaakin hieman huonolla menestyksellä, mutta silti sanon ettei muhun koskaan ole sattunut näin paljon kun mitä muhun juuri nyt sattuu. Tuntuu, että olen umpikujassa enkä voi kääntyä edes takaisin, olen jumissa. Olin jo vetämässä noi napit naamaan ja availemassa ranteitani (ohhoh käsittelen hyvin tunteitani!!) kun tajusin, että en voi aina paeta kaikkea, tää mun on kohdattava kasvoista kasvoihin. Mun on vielä pakko yrittää. Ja ehkä olisi vielä minimaalinen mahdollisuus, että pääsisin edes puheväleihin tuon parhaan ystävän kanssa (vai pitääkö nyt sanoa ex? EI). Se tuntuu kuitenkin juuri nyt aika epätoivoiselta toiveelta.

Juttelin sitten J:n kanssa ja koitin purkaa pahaa oloani. Hän kyllä kuunteli ja kuuntelee edelleen niin hyvin kun vaan pystyy ja voin sanoa että hyvin on jaksanu siihen nähden miten paljon oon viime aikoina ruikuttanu jostain. Mulla on siitäkin hirveen huono omatunto ja tiiän, että mun on pakko lopettaa. Eihän nyt kukaan jaksa kattoa tämmöstä ruikuttavaa ämmää. Tää on niitä hetkiä, kun toivon etten eläis kaukosuhteessa ja nyt ei olisi edessä se viikonloppu kun kummankin kalenterit täynnä eikä mitään mahista matkustella. Mä tarvitsen nyt sen ison halin ja paljon rakkautta.

Ainut minimaalinen plussa tässä kaikessa on se, että mun ruokahalu on täysi nolla ja mulla on tapana purkaa pahaa oloa juoksemalla. Edessä saattaa siis olla vihdoinkin sitä rajua painon pudotusta, kiitos. Silti just nyt toivon mielummin parasta ystävääni takasin kun niitä muutamaa kiloa helvettiin mun kropasta. Luulin, että kroppa on mun elämässä aika isossa osassa, mutta näin isossa osassa se ei ole. Ole rakas kiltti, tule takaisin?

~leah

Tiistai

Mun elämä menee ihan päin persettä, siksi olen pitäny taukoa bloggailustakin. Mikään ei tunnu enää miltään ja kaiken eteen saa tehdä moninverroin työtä. Iltaisin olen niin väsynyt kaikesta, että voisin nukkua seuraavat viisi päivää eikä sekään riittäisi. Antakaa joku mulle voimia kestää taas kaikki?

Mä en laihdu, vaikka syön hyvin (vähän) enkä mitään pullamössöhiilareita ja liikun! Musta tuntuu, että tää kaikki paska fiilis lihottaa. Arghh. Siksi mä päätinkin, että ei sitten syödä mitään. Ei helvetti yhtään mitään, ellei joku väkisin sitä mun kurkusta alas tunge. Olen täysi-ikäinen ja päätän itsestäni, kiitos menkää muualle hössöttävät ihmiset, jotka luulette pitävänne musta huolta. Te tapatte mut syöttämällä mua.

Elämän pieniä valoisia hetkiä oli, kun köllötin poikakaverin kainalossa ja hän tökki ja silitti mun kylkiluita ja kuiskasi niistä jotakin ja hymyili, hän tykkäsi. Lupaan sulle, että pian niitä pistäviä luita on enemmän.

Anteeksi tauko, nyt pyhästi lupaan raportoida mun ikipaastostani ja muusta joka päivä, kun vaan koneelle millään pääsen. Olette ihania kaikki!♥

~leah

SunnuntaiMaanantai

Vannotin, että paastoan ja kaikki menee täydellisesti - ei mennyt. Mutta ei ollut musta kiinni, tavallaan. Maanantaina eli huomenna, tarkkaan ottaen tänään, alotan sitten leipälakon, jonka myötä lähtee yli puolet mun syömisistä. Tajusin kuinka paljon vedän leipää huonoina päivinä, nyt se loppuu ja turhat hiilarit saa pysytellä kaukana musta. Murot joutuu nyt myös jäämään kaappiin. Musta tulee laiha, hitto sentään!

Muutoin mun viikonloppu meni kyllä hyvin. Tunsin olevani rakastettu ja välitetty, mut oikeasti hyväksyttiin jonnekin eikä katottu kieroon. Näitä hetkiä lisää!♥

Lisäksi sain lenkkiseuraa huomiselle - mikäs sen parempi alku tälle suurelle tsempille ja kilojen karistamiselle, joku ainakin katsoo etten voi jättää millään verukkeella lenkkiä väliin. Teen siitä taas tavan, jota ilman en selviä.

ps. Nää viiltojäljet on ihan kamalannäköset, en tiiä millä ne enää peitän. Kiitos tästä paskasta ihosta, joka ei parane.

Keskiviikko

Huah. Taas mulla oli täydellinen paastopäivä. Kalorit pyöreässä nollassa, kun kurkusta mennyt alas pelkkää vettä. Lenkinkin tein ja kävelin pidempiä reittejä ja kipittelin portaita jnejne. Sitten tulin kotiin ja vatsa piti sellasta meteliä, että ei varmaan koskaan ennen ole. Olin ihan kaksinkerroin siitä vääntelystä ja oksetti. Söin sitten muroja. Sitten leipää ja lisää muroja. Asiointi pöntön kanssa, mutta nyt turvottaa ja tuntuu että silmät pullahtaa päästä. Ihana tunne? Ei.

Tänään oli sitten joku avautumispäivä. Menin avautumaan tästä kaikesta kaverille. Huhh, tajusin taas etten todellakaan millään fiksulla polulla ole. Mutta en silti halua tehä asialle mitään. Haluan olla keijukainen ja sillä siisti, laihuus tekee musta onnellisemman. Se tunne, kun laihtuu ja tietää onnistuneensa ja pystyy hallita. ♥

Olen suunnitellut kunnollista kunto-ohjelmaa huomiselle. Huomisesta tulee täydellinen! Nollakalorit ja paljon liikuntaa, ah. Lisäksi koulutöitä ja paljon tekstiviestejä.

Sisko huomasi mun viiltelyjäljet.. Ei näin.

~leah

Tiistai

Tajusin aamulla, että ei mun menkkapöhötys ole koskaan ollut näin hirveetä. Enkä mä voi olla lihonukaan noin paljon noin nopeesti, kun en ole mitään tuhansia kaloreita kiskonut ja olen liikkunut kiitettävästi. Ähh. Tosin turvottaa mulla toi viikonloppukin. Oon nyt pyhästi päättänyt pitää paaston niin, että syön vaan perjantaina minimaalisesti jos J laittaa syömään, mutta jotenkin uskoisin että ei. Eli tiedossa viiden päivän paasto (enempään en pysty, kiitos ravintolareissu <3).

Mua ahdistaa myös, että nyt mun päälle ei mahdu eilen ostettu mekko. En osaa päättää yritänkö odottaa turvotuksen laskua, vaihdanko sen kokoa isompaan vai säästänkö sen ns. thinspaavaksi vaatteekseni. Vaikka eipä siihen mahtuminen paljon vaadi, mutta jotain. Tässä mulla on vielä 12 päivää aikaa päättää..

Tänään on aamun peili-inhoa lukuun ottamatta ollut järkyttävän hyvä päivä! Ei syömisiltään (luin kokeeseen ja sorruin leipään ja omenaan, vaikka piti syödä vasta illalla - söin leivän myös illalla) vaan fiiliksiltä. Mua ei haitannut edes neljänä tunni hyppytunti tai pitkäksi venähtänyt koulupäivä. Oli ihana nähdä sen jälkeen kaveria, kiitos!♥

Nyt odotan ihan fiiliksissä perjantaita! Tiedossa mitä luultavimmin kiva viikonloppu, varsinaisen koulun päätös ja muuta mukavaa. 

~leah

Sunnuntai

Hoh. Tää viikonloppu on ollut yhtä painajaista ja yhtä unelmaa. Mun tunteet ja ajatukset on mennyt sellasta vuoristorataa, että varmaan moista ei ennen mun elämässä olekaan näkynyt. Syömisetkin on mennyt päin helvettiä ja menkkapöhötys pahimmillaan, että voiko muuta sanoa kun että viha mun kroppaa kohtaan on huipussaan. Paastoaminen suorastaan pelottaa, sillä pelkään pyörtyväni rattiin tms. joka tuskin nopeuttaisi tätä hitaasti etenevää autokoulua..
Lisäksi mulla oli viikonloppuna niin paha olla, että sorruin viiltämään sitten. Helvetti, monen vuoden tauon jälkeen. Onneksi en mitään järkyttävän syviä jälkiä saanut aikaan, mutta silti mua kaduttaa ja ärsyttää, että menin senkin sitten tekemään. Ei auttanut oloa kun tasan sen hetken, jälkeenpäin vaan pahempi fiilis. Voisin siis palata samalle linjalle, millä olen ollut pari vuotta - ei viiltelyä mulle.

Ja teen nyt tälläsen lupauksen, että jos/kun? tällä blogilla on 40 lukijaa, pistän tänne kuvia itsestäni. Ja tarkoitan nyt kroppaa enkä mitään naamaherutusta. Ehkäpä tästä motivaatiota, jos noita lukijoita tulee lisää.
Mutta kiitokset teille kaikki ihanat lukijani! :-)♥

Perjantai

Se tapahtui. Menetin sen, jonka vuoksi olen jaksanut viimeiset neljä vuotta edes hengittää. Mulla ei ole voimia edes nousta sängystä. Kaikki muistuttaa hänestä. Nypin kulmakarvoja > hän vihasi epäsiistejä kulmakarvoja. Avaan koneen > taustakuva on sama mikä hänellä joskus kauan sitten. Pakkaan koululaukun > ostin laukun ollessani hänen kanssa. jne. Ihan kaikki tuo mieleen hänet. Mä en oikeasti enää kestä. Oon luullut, että olen ollut hajalla ennenkin. Mutta en mä ole - olen sitä nyt.

J on yrittänyt helpottaa mun oloa. Me ollaan puhuttu ja puhuttu, hän sanonut kauniita asioita ja ollut mun tukena. Mutta kuinka kauan se riittää. Olen ihan rikki. Jokainen hengenveto on saavutus.

Hetkellisesti olin päässyt jo toiveista koskien kuolemaa. Lakkasin suunnittelemasta ja keräilemästä kaikkea mahdollista, mitä saattaisin tarvita sitä varten. Hymyilin ja tarkoitin sitä. Nyt se kaikki työ tuntuu turhalta, koska palaan tuttuun ja turvalliseen suunnitteluun. Ja tällä menolla en palaa maanantaina kouluun.

Anteeksi tämä hirveä angstipostaus, mutta musta ei ole enää mihinkään.

~leah

Keskiviikko

Mun olo on oikeasti hirveä. Musta tuntuu, että mun elämästä on kadonnut kaikki ihmiset, joille voin olla täysin avoin ja puhua kaikesta - ainakin melkein kaikesta. Rakennan taas oman ihmemaani ja elän siellä kukkasten ja pilvenhattaroiden keskellä enkä anna kenenkään satuttaa.. Musta tulee keijukainen.

Mun on pakko laihtua, se on ihan pakkopakkopakko. Häpeän itseäni. Kuinka pystynkin seurustella kenenkään mua pienemmän kanssa? Häpeänhäpeänhäpeän. (ja siis kyllä - seurustelen nykyään)

Mikä helpotus sitten, kun noi lumet tuosta vaan sulaa ja voi vaan juosta ja juosta eikä liukastele pitkin ojia. ♥ Sitten viimeistään laihdun. Uin, juoksen, käyn salilla ja teen lihastreenit ja jumpat kotona. On se kumma jos en laihdu. Ja pysyn paasto & vhh dieetilläni, joka alkoi kehnosti mutta saa luvan jatkua täydellisesti.

Tarvitsen jonkun, jolle puhua. Tarvitsen sellaisen, joka ei tunne ketään, jonka itse tunnen. Että voin luottaa ja puhua. 

~leah

Keskiviikko

Ja se siitä mun aktiivisuudesta kirjottamisessa tänne... Huah. Mun on kuitenkin kaikesta huolimatta aika ottaa taas ohjat käsiin ja pyydystää itsekuri. Mun paino on järkyttävä ja siltä mun peilikuvakin näyttää. Uuden iän kanssa ajattelin nyt aloittaa uudet kuviot, musta tulee keijukainen.

Me puhuttiin seurustelusta, saan joka kerta kun nähdään järkyttävän hyvää thinspoa ja saan kauheeta tsemppiä koko ajan. Aa, mulla on taustalla kaikki, minkä voimin pystyn saavuttamaan tavoitteeni. Lisäksi mun työjäkso evättiin, mun ei tarvitse olla vahva ja esimerkillinen, voin olla hento ja paastota niin monta päivää kun elimistö pystyy. Enää ei ole kiinni itsekurista, sitä saa luvan löytyä.

Ei mulla muuta, oon muuten äärettömän onnellinen lukuun ottamatta mun painoa ja ulkonäköä. Mutta olen onnistunut tässä ennenkin, nyt vaan pääsen lopulliseen tavoitteeseen.

~leah

Maanantai

Tää on ollut taas järkyttävän helppo paastopäivä. Mua ei ole heikottanut lainkaan eikä ole oikein ollut nälkäkään, hetkeäkään en ole ollut lähelläkään sortumista. Purkasta kun vielä pääsisin eroon niin oisin happy. Kävin kahden tunnin vesijuoksut vetäisemässä ja sen lisäksi lihastreeni x2. Mulla on niin hyvä olo, vaikka vaaka näytti aamulla kirosanoja. Tiedän kuitenkin, että pystyn tähän ja aion näyttää sen myös. Nyhän mä en epäonnistu!

Mua kuitenkin ahdistaa. Mun sh on huomattu, tai siis se on jatkuvasti puheenaiheena. En ole puhunut siitä enkä myöntänytkään mitään, mutta siitä puhutaan silti. Yritän vain myhäillä ja kierrellä, kieltää jos pystyn. Mutta mä en halua valehdella, enkä puhua tottakaan. "Katso, että leah syö."

Huomenna on edessä paaston jatko, ilman kofeiinituotteita ja toivottavasti ilman purkkaa, max 2 palaa jos pakottava tarve tulee jotain pistää naamaan.

~leah

Sunnuntai

En ole kirjoittanut tänne aikoihin. Mulla iski fiilis, että mä kelpaan näin. Mun on pakko kelvata, en rupea muuttamaan itseäni muiden vuoksi. En kärsi kelvatakseni jollekin muulle. Yritin syödä normaalisti. Ja tarvitseeko edes kertoa, että mä olen lihonut. En ole astunut vaa'alle vaikka vaikeaa on ollut, mutta kyllä mä nyt nään turvotuksen peilistäkin.

Sitten tajusin, että enhän mä tee tätä muiden vuoksi vaan itseni. En viihdy pehmeässä, "terveessä" ja normaalissa vartalossa. En halua olla mikään normaali, haluan olla laiha. Keijukainen.

Oon tehny kaiken varoen, että en paljastu. Mutta mua ei kiinnosta enää, kunhan olen laiha. Kunhan mussa ei ole mitään ylimääräistä. Mun täytyy kelvata itselleni, sen jälkeen vasta jollekin muulle.

Musta tuntuu ensimmäistä kertaa elämässä, että joku välittää musta, enemmän kun ystävänä ja oikeasti tarkottaa sanojaan. Ennen ne on tuntunu vaan valheilta, velvollisuuksilta. Olen ollut joku korvike ja leikkikalu. Silti mua pelottaa enkä tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Tuntuu etten kelpaa kohta hänellekään, jos lihon vielä grammankin. Mun täytyy laihtua, nyt.

Anteeksi tää kauhea angstipostaus, mutta leah on täällä taas. Kirjoitteleminenkin muuttuu aktiivisemmaksi, kun en yritä leikkiä mitään tervettä. En mä ole, enkä haluakaan olla. En päästä peikoista ja möröistä irti.

~leah

Sunnuntai

Tässä oli tämmöinen loman menevä tauko, ja voiko lomasta mitään hienoa sanoakaan. Mitä tein? Lihoin, siinä kaikki. Okei, näin kavereita paljon ja ajelin autolla, mutta siihen se sitten jäikin. Ja tietenkkin söin ja olin vahdittu, että en vahingossakaan liikkuis liikaa tai jättäisi syömättä jotakin.
Mun vatsa on pyöreä kun rantapallo ja mua todellakin ällöttää, päätin aloittaa viikon paastolla ja kovalla treenillä. Ehkä olen viikonloppuna siedettävästi edes samoissa mitoissa kun ennen hiihtolomaa, jotta kehtaan mennä näkemään ihanaa. ♥


Mulla on synttärit kohta, ja kaikilla on suuret suunnitelmat niiden varalle. Alkoholia, musiikkia, leffoja, kavereita, pelejä.. KALOREITA. Saan paastota monta viikkoa yhden illan takia. Saa luvan olla sen arvoista.


Kiitos kun ette ole jättäneet mua, olette ihania. ♥ Anteeksi tämä hiljaiselo.


~leah

Sunnuntai



Voi ahdistus, voisin järjestää kunnon itkupotkuraivarit tässä kun ärsyttää niin. Tää päivä oli mennyt niin täydellisesti. Kävin 10km lenkillä ja söin aavistuksen itse tehtyä tonnikalasalaattia = ♥ Tein vielä pidennetyn vatsasarjan ja dataillessakkin hyppelin jumppapallolla aina kun en kirjottanu vaan esim. odotin toiselta vastausta.

Sitten mä sorruin neljään viiteen pieneen muffinssiin?? Pää pöntössä itkien yritin vielä pelastaa tilannetta tuloksetta. Mussa on jotain vikaa, kun en osaa enää oksentaa. Apua?

Nyt vedin yhen hätäsen lihassarjan kahteen kertaan ja ällöttää edelleen. Miksen ois voinu olla syömättä niitä? Tää päivä meni niin hyvin.

~leah

Perjantai

Se oli vaan taas hötöistä harhakuvitelmaa, että mulla tulis asiat olemaan okei. Tahdon päästää irti, kasvattaa siivet selkään ja lentää pois. Ja nyt vaikutan joltain huomiohuoralta, jipii. Mutta ei jaksa edes kiinnostaa.

~leah

Torstai

Mulla on ollu hirvee masisfiilis aamusta lähtien. Tältä päivältä tipahti sisältö kun olen kipeänä, nukuin päivällä yli kolme tuntia päikkäreitä. Ja ensimmäistä kertaa ikuisuuteen söin pahaan olooni. Yleensä paastoaminen on niin ihanan helppoa, jos fiilis on maassa. Mun on pakko pakko paastota huomenna ja pidentää sitä lomalle niin paljon kun mahollista. Ainut, että sunnuntaina on pakko syödä illalla jotain tai vähintään maanantaina aamulla vetäistä hieman kaloreita nassuun, koska on ajotunti.

Miksi toisen keittämä kahvi on aina niin järkyttävän hyvää, mutta itse keitettynä se on aika mitäänsanomatonta? En kestä, miksei tuo voi tulla taas keittämään mulle täydellistä kahviaan. Mulla on muutenkin ikävä enkä voi edes jutella nyt.

Vähitellen musta alkaa tuntua, että sulkeudun jälleen täydellisesti omaan maailmaani. Suljen muut ihmiset sen ulkopuolelle. Olenko pian taas vailla ystäviä?

~leah

Keskiviikko

Ah miten huonosti syömiset voi mennä, vaikka motivaatiota on kuinka. Laskeskelin tuossa päiviä ja määriä, mulla tulee kiire. Ens viikolla alkaakin tehokas liikuntaohjelma & minimaaliset kalorimäärät, joten ehkä saisin ajoissa tuloksia.
Jaksan edelleen olla ihan järkyttävän rakastunut tuon vartaloon, se on niin kapea. Hauras, luinen ja kaikin puolin täydellinen. Ja mitkä ripset, eieiei, olen myyty. Tunnen olevani järkyttävä norsu.

Olin menossa tänään lähettämään myös työhakemusta, mutta oho, se hakuaika olikin mennyt umpeen. Olin katsonut sen väärin ja arvatkaapas vain, harmittaako. Tartten rahaa, koska mulle olisi luvassa auto. Lisäksi jos tästä kehkeytyy jotain, niin matkustelu tulee kalliiksi.

Elän loppuviikon kahvilla & tomaattikeitolla.

Ota mut, olen valmis.

~leah

Maanantai

Ystävänpäivä. Paljon välittämistä ja haleja.
Olen oikea matikkapää ja tajusin kuinka kalliiksi tämä matkailu lopulta tulee, olen tässä yli tunnin selaillut vapaita työpaikkoja ja pariin voisin tällä viikolla lähettääkin hakemusta sisään. Toivottavasti nappaisi, rahalle ois kyllä enemmän käyttöä kuin koskaan!
Tajusin että olen oikea tonnikeiju tuohon verrattuna, näille makkaroille ja kiloille on tehtävä jotain, ja äkkiä. Mun motivaatio laihtumiseen ei varmaan koskaan ole ollut näin suuri. Ja nyt mulla on tsemppari. Mauh.

Elän jossakin omissa hauraissa pilvilinnoissani, pelkään pudotusta. Ja siksi en osaa nauttia täysillä, onko tässä mitään järkeä? Parin viikon päästä nähdään, se on liian pitkä aika. Mä putoan.

"Onko sun ihan pakko mennä? Jää tähän."

~leah

Sunnuntai

Onnea on kun onkin olemassa. Rakkautta, kauniita sanoja ja tekoja. Jätkiä, jotka osaa pitää huolta ja ajatella muitakin kuin itseänsä. Vietin ihanan viikonlopun, kiitos. ♥
Ja voi hurja mitä thinspoa, ei voi muuta sanoa! Mun viikonlopun syömiset menikin ihan okei kun ottaa huomioon, että en jaksanu stressata niistä. Elin melkein pelkällä kahvilla.

Huomenna on ystävänpäivä. Toisaalta odotan sitä, toisaalta pelkään sitä sen perusteella, mitä tänään on tapahtunut. Varsinkin nyt illalla. Mutta peukut pystyyn, että se menee hyvin.

Rakastan sua.

~leah

Perjantai [lauantai]

Mokasin sen, mun täydellisesti alkaneen paaston. Tarvitseeko mun edes mitään muuta sanoa, olen pettynyt itseeni. Olen turvoksissa ja ummettaa niin perkeleesti, että mä todella häpeän tätä pömpöttävää vatsaani. Litisty, ole kiltti.

Kaipaan rakkautta, sitä tunnetta että joku oikeasti välittää ja tarvitsee mua. Ja tiedän, että mulla on paras ystävä, joka rakastaa mua ja välittää musta. Mutta tarvitsen jonkun, joka jollain kierolla tapaa omistaa mut, mutta ei tietenkään kirjaimellisesti. Haluan käpertyä kainaloon ja itkeä itseni uneen. Olen valmis, ota mut.

Ja koska tämä perkeleen 50 on näköjään niin vaikea ylittää pysyvästi ettei jojoa pikkusenkaan sen yli niin asetinpas tässä sitten joka kilolle "palkinnon" ensin tuohon 45 saakka, paaston aikana pudonnutta painoa en laske. Sitten vasta kun ei heti nouse yli.

49 - kirppikselle

48 - uusia sieviä alusvaatteita ♥
47 - "hemmotteluilta" itsekseni

46 - saan juoda yhden jäälaten hyvässä seurassa

45 - napakoru & uudet bikinit

Sanoit, että olen kaunis, että olen laiha. Katso kulta peiliin. Olen norsu ja sinä keijukainen.

~leah